Ei voi olla oikein, jos tuomion parisuhteen väkivaltarikoksesta voi välttää painostamalla uhrin sovintoon. Mutta ei sekään voi olla oikein, jos mahdollisuus saada apua riippuu tekijän ja uhrin siviilisäädystä.
Dilemmaa on puitu viime aikoina kiivaasti. Ihmisoikeus- ja naisjärjestöt, vaativat lähisuhdeväkivallan sovittelun lopettamista. Ne ovat huolissaan, että sovittelu palauttaa perheväkivallan ilmiönä takaisin ihmisten yksityisasiaksi. Järjestöt ovat tulleet huolineen kuulluksi. Nykyinen hallitus suunnittelee lähisuhdeväkivallan sovittelusta luopumista.
Jos näin tapahtuu, tehdään valtava virhe.
Lähisuhdeväkivallan todellisuus on julkista keskustelua monimutkaisempi.
Lähisuhdeväkivallan kirjo on laaja. Sitä tapahtuu nykyisten tai entisten kumppaneiden, vanhempien ja lasten, sisarusten tai muiden lähisukulaisten tai läheisten välillä. Väkivalta ei ole aina lyöntejä ja iskuja, vaan myös henkistä tai taloudellista väkivaltaa. Se on kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä, kunniakäsityksiin liittyvää tai jopa digitaalisin välinein tuotettua väkivaltaa.
Lähisuhdeväkivallan todellisuus on muutenkin julkista keskustelua monimutkaisempi. Kolmanneksella osapuolista on rooli sekä tekijänä että uhrina. Yhtä usein lähisuhdeväkivalta liittyy myös muuhun rikollisuuteen.
Jos lähisuhdeväkivallan sovittelusta luovutaan, luovutaan hurjan laajasta skaalasta ratkaisuja hurjan suureen määrään ongelmia.
Suomessa nykyaikaisen sovittelun ensiaskeleet otettiin 1980-luvulla. Kansainväliset tuulet olivat rantautuneet Suomeen, ja erityisesti nuorten rikoskierteen katkaisulle etsittiin kasvattavampia keinoja kuin pelkät rangaistukset.
Lähisuhdeväkivallan sovittelu kärsii vielä tänä päivänäkin ikivanhasta, väärästä mielikuvasta.
Noista kokeiluista kasvoi nykyään lakisääteinen rikos-ja riita-asioiden sovittelu. Alkuun lähisuhdeväkivaltaa soviteltiin vain satunnaisesti. Mutta parikymmentä vuotta sitten rikoslaki muuttui: pahoinpitely myös yksityisellä paikalla tuli virallisen syytteen alaiseksi. Uudistus toi sovittelun piiriin myös kodin piirissä tehtyjä lähisuhdeväkivaltarikoksia.
Samalla syntyi tarve tutkia sovittelun soveltuvuutta näihin rikoksiin. Ensimmäinen tutkimus ilmestyi vuonna 2004, viimeisin vuosi sitten.
Viimeisin tutkimus kertoo, että sovittelu hyödyttää useimpia. Mutta juuri lähisuhdeväkivallan sovittelu kärsii vielä tänä päivänä ikivanhasta, väärästä mielikuvasta. Se liittyy yksinkertaistettuun käsitykseen, että sovittelun tarkoitus olisi paljaasti vain sovinto.
Suomalaisen perhesovittelun alkusysäys tapahtui nimittäin jo 1940-luvun lopulla. Sotien jälkeen avioerojen määrä alkoi kasvaa voimakkaasti. Tuomioistuimet hukkuivat työhön, sillä niiden tehtävä oli etsiä avioerolle syyllinen.
Tilanteen helpottamiseksi vuonna 1948 avioliittolakiin lisättiin uusi asumuseroa koskeva säännös. Välien rikkoutumista ei enää tutkittu tuomioistuimessa. Puolisot pystyivät nyt hakemaan eroa yhdessä, minkä perusteella heidät tuomittiin avioeron välivaiheena ensin asumuseroon. Samalla piti osallistua pakolliseen, kirkkoherran suorittamaan asumuserosovitteluun.
Sovittelijan ensisijainen tehtävä oli saada puolisot sopimaan avioliittonsa jatkamisesta. Käytäntö määritti sovittelua 1970-luvun loppuun.
Sovittelu ei ole – eikä saa olla – pakottamista sovintoon.
Nykyään opit sovittelusta ja sen keskeiset arvot kieltävät sovittelijan intressien sekoittamisen konfliktinratkaisuun. Sovittelija ei saa neuvoa tai arvostella osapuolten omia ratkaisuja.
Sovittelijan täytyy myös keskeyttää sovittelu, jos sille ei ole edellytyksiä. Myös osapuolet voivat kieltäytyä sovittelusta ja näin myös tapahtuu: noin puolet sovitteluun saapuneista aloitteista ei etene tai keskeytyy. Sovittelu ei ole – eikä saa olla – pakottamista sovintoon.
Kaikenlaisia väkivallantekijöitä yhdistää se, että jostakin syystä he pitävät oikeutettuna käyttää toiseen ihmiseen valtaa vaikka väkisin. On selvää, että tämä tekee lähisuhdeväkivallan sovittelusta joissakin tapauksissa mahdotonta, ja kaikissa tapauksissa herkkää ja vaikeaa. Mutta toimivasta käytännöstä ei kannata luopua siksi, että se on vaikeaa.
Laki kyllä säätelee sitä, mikä on ihmisten välisissä suhteissa väärin, mutta mikään tuomioistuin ei ratkaise ihmisten välisissä suhteissa olevia ongelmia. Sovittelu ei tähtää sokeasti sovintoon – se tavoite on auttaa repivän tilanteen osapuolia.
Miriam Attias
Kirjoittaja on ammattisovittelija ja sovittelutyön kehittäjä. Hän arvostaa naisjärjestöjen työtä, mutta suosii muitakin keinoja tasapainottaa valtaa kuin suhteen katkaiseminen tai keskustelun kieltäminen.