Qstock lisää esiintyjäkatrasta – The Prodigy palaa Oulun Kuusisaareen kahdeksan vuoden jälkeen pääesiintyjäksi

Oululaisella musiikkifestivaalilla Kuusisaaressa ja Raatissa nähdään noin 70 artistia seitsemällä eri lavalla.

Festivaalin yleisöä.
Qstock-festivaalilla juhlakansaa 29.7.2023. Kuva: Juha Virranniemi / Yle
  • Pekka Loukkola

Englantilainen The Prodigy on oululaisen Qstock-festivaalin lauantain pääesiintyjä. The Prodigy on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä elektronisen musiikin yhtyeitä.

Laulaja-tanssija Keith Flintin traaginen kuolema viisi vuotta sitten oli valtava menetys, mutta nyt keikkalavoille palattuaan yhtye on osoittanut suosionsa jatkuvan.

– The Prodigyn vierailu Oulussa vuonna 2016 on jäänyt monen mieleen yhtenä festivaalin historian parhaista esiintymisistä. Onkin hienoa, että tämä voidaan kokea uudelleen tulevana kesänä. Yhtye saapuu Qstockiin huomattavan suuren tuotannon kanssa, joten keikasta tulee varmasti todella näyttävä, kertoo festivaalijohtaja Mikko Forstén tiedotteessa.

Kotimaisista kärkiartisteista saapumisensa Qstockiin ovat varmistaneet kevään aikana uutta musiikkia julkaisevat Ellinoora ja Etta sekä 20-vuotista soolouraansa juhlistava Samuli Putro. Festivaalin muita uusia kiinnityksiä ovat Anna Puu, Hugo, Ahti, Bloodred Hourglass, Pariisin Kevät, Ursus Factory, Mirella, Costi ja Lost Society.

Qstockin päiväkohtainen esiintyjäjako julkistetaan perjantaina 23.2. ja samalla alkaa festivaalin päiväkohtaisten lippujen myynti Ticketmasterin myyntikanavilla.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 26.-27.7. Qstock on ollut loppuunmyyty jo kymmenen kertaa peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista keräten 40 000 juhlijaa kahden päivän aikana.