Keskustan johtajuuden jättävä Annika Saarikko: lähtö viime hallitukseen oli virhe

Sanna Marinin ”hallitusviisikosta” lähes kaikki ovat päättäneet jättää puolueensa puheenjohtajuuden. Annika Saarikko (kesk.) toimi Marinin hallituksessa muun muassa valtiovarainministerinä.

Annika Saarikko.
Keskustan Annika Saarikko ilmoitti helmikuussa luopuvansa puolueen puheenjohtajan tehtävästä. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • Marica Paukkeri
  • Marleena Pelli

Keskustan väistyvän puheenjohtajan Annika Saarikon mukaan raskas hallituskausi on voinut vaikuttaa siihen, että Sanna Marinin (sd.) ”hallitusviisikosta” lähes kaikki ovat kertoneet jättävänsä puolueen puheenjohtajan tehtävät. Saarikon mukaan keskustan päätös lähteä hallitukseen vuonna 2019 oli virhe.

Saarikko avasi ajatuksiaan Ylen Uutispodcastin haastattelussa. Saarikko kertoi vastikään luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta kesäkuun puoluekokouksessa.

Marinin hallitusviisikosta moni on päätynyt samaan ratkaisuun. Sanna Marin ei hakenut jatkokautta SDP:n puheenjohtajana ja suuntasi kansainvälisiin tehtäviin. Jatkokauden tavoittelusta luopui myös vihreiden Maria Ohisalo. Lisäksi vasemmistoliiton Li Andersson ja RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vilkuilevat jo toisaalle. Andersson on aiemmin kertonut, ettei hän aio luotsata puoluettaan seuraaviin eduskuntavaaleihin. Mikäli näin on, nyt käynnissä oleva, vuonna 2025 päättyvä puheenjohtajakausi jää hänen viimeisekseen. Henriksson taas on puolueen ehdokkaana kevään europarlamenttivaaleissa.

Saarikko toimi Marinin hallituksessa valtiovarainministerinä ja tiede- ja kulttuuriministerinä. Saarikko painottaa entisistä ministereistä jokaisen tehneen omat ratkaisunsa. Marinin hallituskausi oli kuitenkin monin tavoin hyvin poikkeuksellinen. Ensin iski koronapandemia ja sen jälkeen Venäjä aloitti täysmittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa. Suomi myös päätti hakea Naton jäsenyyttä.

– Hallitus toimi poikkeuksellisessa ajassa. Voi olla, että sillä on ollut jokin merkitys. Kokemukset eivät jätä rauhaan, eikä kukaan ole entisensä niiden jälkeen, Saarikko pohtii nyt.

Samalla Saarikko kokee vastuutehtävissä toimimisen vakavien kriisien aikana myös etuoikeutena.

Puheenjohtajuutta koskevan ratkaisun ohella Saarikko paljasti odottavansa lasta. Lapsi on Saarikon perheen kolmas, ja laskettu aika on heinäkuun puolivälissä. Eduskuntatyöstä Saarikko jää perhevapaalle kevätkauden päättyessä.

Se, että hallituspuolueita johti viisi naista, herätti myös kansainvälistä kiinnostusta. Yhdysvaltalainen HBO teki puolueiden puheenjohtajista myös sarjan, joka kantaa nimeä Viisi valittua.

– Toivottavasti mahdollisimman monelle suomalaiselle tytölle ja nuorelle naiselle jää kokemus siitä, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen kuuluu kaikille ja maailmaa voi muuttaa. Puolueet ja politiikka ovat keino siihen, Saarikko puntaroi viisikon perintöä.

Saarikon mukaan se, että hän esimerkiksi pienten lasten äitinä on voinut toimia vastuullisissa tehtävissä, ei ole itsestäänselvyys.

Annika Saarikko kuuntelee Marleena Pelliä.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (vasemmalla) vieraili Ylen Uutispodcastissa. Saarikkoa haastatteli toimittaja Marleena Pelli. Kuva: Silja Viitala / Yle

”Olen itse itselleni ankarin”

Saarikko sanoo päätöksen luopua puheenjohtajuudesta kytkeytyvän puolueen tilanteeseen. Viime hallituskausi ei ollut keskustalle puolueenakaan helppo. Sisäiset kiistat hiersivät hallitusta toistuvasti.

Saarikko tuki Antti Rinteen (sd.) hallitukseen lähtöä vuonna 2019 keskustan rajusta vaalitappiosta huolimatta. Vain puoli vuotta toimittuaan Rinteen hallitus erosi ja Marinin hallitus nimitettiin joulukuussa 2019.

Jossittelusta Saarikko ei pidä, mutta nyt hän toteaa, että puolue ei ollut silloin hallituskunnossa.

Eli vasemmalle kallellaan olevaan hallitukseen lähtö oli virhe?

– Nyt valitsisin toisin, Saarikko muotoilee.

Tuolloin keskustaa johti vielä Juha Sipilä. Pian sen jälkeen puheenjohtajaksi nousi Katri Kulmuni.

Hallitusvastuu siivitti puolueen sen historian huonoimpaan vaalitulokseen.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa puolueen kannatus jäi 11,3 prosenttiin. Sittemmin lasku ei näytä taittuneen. Ylen tuoreimmassa kannatuskyselyssä puolueen kannatus oli 10,8 prosenttia.

Saarikko nousi puheenjohtajaksi vuonna 2020 haastettuaan kohun keskelle joutuneen istuvan puheenjohtajan Kulmunin.

Vielä tuolloin Saarikko luotti saavansa keskustan kannatuskäyrät kääntymään ylöspäin, mutta toisin kävi. Saarikon mukaan kannatuksella mitattuna hänen voidaankin todeta epäonnistuneen puolueen puheenjohtajana.

– Olen itse itselleni ankarin tästä kaudesta, hän toteaa.

Mutta mitä Annika Saarikko tekisi nyt toisin? Entä miksi keskustan suuri lupaus ei onnistunut pysäyttämään puolueen luisua? Uutispodcastin löydät Yle Areenasta.

Annika Saarikko myöntää epäonnistuneensa keskustan kannatuksen pelastajana
Uutispodcastin haastattelussa on kesällä keskustan puheenjohtajan tehtävän jättävä Annika Saarikko, joka kertoo ajastaan puolueen peräsimessä. Juontajana Marleena Pelli.