Porissa tehdään lähipäivinä kaupungin tulevaisuuden kannalta merkittäviä linjauksia.
Kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina seminaariin, jossa saattaa jo syntyä käsitys kaupunginjohtaja Lauri Innan esittämän kasvusopimuksen toteutumismahdollisuuksista.
Kasvusopimuksen tarkoituksena on nostaa Pori näivettyvältä uralta kasvuun. Samalla nousuun vedettäisiin koko Satakuntaa.
Rahaa investointeihin ja rahastoon
Tiiviisti sanottuna kasvusopimuksen idea on, että Pori myisi nyt kokonaan omistamastaan Pori Energiasta vähemmistöosuuden ja käyttäisi osan rahoista kasvua tukeviin investointeihin. Listalla on esimerkiksi palloiluhallin rakentaminen, kaupunginkirjaston remontointi ja korkeakoulupaikkojen määrän lisääminen.
Tavoiteena on myös, että merkittävä osa myyntihinnasta rahastoitaisiin tuomaan Porille tasaista tulovirtaa myös jatkossa.
Mitä ajattelevat poliitikot?
Kaupunginjohtajan ehdotus on Ylen tietojen mukaan herättänyt Porin poliitikkojen keskuudessa myönteistä hyrinää mutta myös kysymyksiä. Pori Energian myyntiajatus ei miellytä kaikkia, koska yhtiö on tuottanut Porille viime vuosina merkittävästi rahaa.
Kaupungin johto on esitellyt poliitikoille taloustietoja, jotka osoittavat, että energiayhtiö ei välttämättä ole yhtä tuottoisa enää jatkossa, jos sille ei saada uutta omistajaa. Syynä ovat Pori Energian omat investointitarpeet ja myös se, että nykyinen tuloutusmalli on tulossa tiensä päähän.
Pori on saanut viime vuosina energiayhtiöstään rahaa myymällä sille vesivoimayhtiö Länsi-Suomen Voiman osakkeita. Nämä kaupat on kohta saatu päätökseen, eikä Porilla ole enää, mitä myydä. Myös yhtiön lainoittamisella saatujen korkotulojen kilpailukyky on heikentynyt, kun kaupunki samaan aikaan joutuu itse nostamaan lainaa aiempaa korkeammalla korolla.
Isoilla puolueilla ratkaisun avaimet
Porin kaupunginvaltuusto on jo saanut kattavat tiedot talousluvuista ja kaupungin tulevaisuuden näkymistä. Nyt kyse on siitä, uskovatko valtuutetut heille esitettyyn kasvumalliin.
Jos suurimmat valtuustoryhmät eli SDP, kokoomus ja perussuomalaiset sitoutuvat kasvusopimukseen ja tukea tulee myös pienemmistä ryhmistä – vaikka ei kaikista – kaupunginjohtaja Lauri Innalla on vahva selkänoja lähteä etsimään Pori Energialle vähemmistöomistajaa.