Kärkölään suunnitellaan lisää aurinkosähkön tuotantoa

Aurinkovoimapuistoa mietitään yhteensä yli 100 hehtaarin suuruiselle alueelle, josta osa on kunnan omistuksessa.

Oomi Oy:n omistama Vihreäsaaren aurinkovoimala Oulussa 29.6.2023
30 vuotta sitten Perustettu Valorem tolimii Suomen lisäksi Ranskassa, Puolassa ja Kreikassa. Suomen tytäryhtiö perustettiin viisi vuotta sitten. Arkistokuva. Kuva: Rami Moilanen / Yle
  • Tapio Enlund

Kärkölä aikoo vuokrata lähes 30 hehtaarin suuruisen alueen Valorem Energies Finland Oy:lle aurinkoivoimapuiston toteuttamiseen.

Aurinkovoimaa havitellaan kunnan omistuksessa oleville kiinteistöille niin sanotulla Putsarin alueella.

Kärkölä sai aurinkovoimapuistosta kaikkiaan neljä alustavaa tarjousta, joista parhaaksi on pisteytetty Valoremin ehdotus. Sen mukaan Kärkölään toteutetaan kunnan omistamalle alueella ja muille alueille yhteensä runsaan sadan hehtaarin suuruinen aurinkovoimapuisto, jonka vuotuinen sähköntuotanto nousisi 40 gigawattituntiin.

Pitkäaikainen vuokrasopimus haussa

Alustavissa suunnitelmissa Valoremin ehdotus olisi valmis muutaman vuoden kuluttua.

Kunnanhalltus päätti maanantaina maanvuokraamisesta aurinkovoimapuistolle ja aloittaa neuvottelut Valoremin kanssa hankkeen toteuttamisesta.

Kunnan omistuksessa olevat maat vuokrattaisiin yhtiölle pitkäaikaisella 50 vuoden sopimuksella.

Kärkölään on suunnitteilla toinenkin suurehko aurinkovoimapuisto, Lehmiaronsuolle. Sen hankkeen takana on Ilmatar.