Tuhannet hakijat jäävät ilman korkeakoulupaikkaa vuosittain. Korkeakoulujen tutkintoihin johtaviin koulutuksiin haetaan yleensä yhteishakujen kautta syksyllä.
Selvitimme, mitä voi tehdä, jos yhteishaussa opinahjon ovet eivät avaudu tai opiskelut ovat jääneet kesken.
1. Väyläopinnot
Kuka tahansa voi aloittaa korkeakouluopinnot avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.
Avoimessa yliopistossa ei voi suorittaa tutkintoa, mutta avoimen yliopiston opintojen suorittamisen jälkeen voi hakea tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon. Valinta perustuu muun muassa opintojen määrään ja opintomestykseen.
Tätä tapaa kutsutaan väyläopinnoiksi tai avomeksi väyläksi.
Korkeakouluun pääsy avoimen väylän kautta voi olla helpompaa kuin tavallisesti yhteishaussa haettaessa.
Tästä pääset listaan koulutuksista, joihin voit hakea avoimen väylän kautta.
Korkeakouluopinnot voi aloittaa väyläopintoina jo lukion tai ammatillisen opiskelun aikana.
Väyläopinnot ovat usein maksullisia, mutta toisen asteen opiskelijoille on tarjolla korkeakouluissa myös maksuttomia opintoja.
Avoimen yliopiston opintoihin ei saa opintotukea.
Lue lisää: Tätä reittiä yliopistoon ei moni tunne – Tiedätkö, miten avoimen väylä toimii?
2. Opiskelemaan ulkomaille
Jos suomalaisen korkeakoulun ovet eivät avaudu, mahdollisuus tutkinnon saavuttamiseen voi löytyä rajan takaa.
Opintotukea voi saada myös ulkomailla opiskelevat, ja opintolainaa voi saada enemmän kuin Suomessa, jopa 800 euroa kuukaudessa.
Ulkomailla joutuu yleensä maksamaan opinnoistaan lukukausimaksuja – niitä voi maksaa esimerkiksi ulkomaille saatavalla korotetulla opintolainalla.
Tietoa ulkomaisten korkeakoulujen opinnoista ja kulttuurista löytyy verkosta.
Lue lisää: Ida Kilpeläinen lähti Viroon, kun Suomessa eläinlääketieteellisen ovet eivät avautuneet hänelle
3. Opiskelupaikan valinnalla kikkailu
Yksi keino päästä opiskelemaan tiettyä alaa, on hakea toiseen korkeakouluun, jonne pääsee helpommin sisään.
Esimerkiksi vuosi sitten Jyväskylän ammattikorkeakouluun fysioterapiaopintoihin hakijoita oli 30 yhtä aloituspaikkaa kohden. Helpoiten fysioterapiaa olisi kuitenkin päässyt opiskelemaan vuosi sitten Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun, johon oli noin 10 hakijaa aloituspaikkaa kohden.
Lue lisää: Voit tutkia Ylen yhteishakukoneesta koulutusaloittain, mihin korkeakouluun pääsisit helpoiten
4. Siirtohaun kautta toiseen yliopistoon
Opinnot voi aloittaa korkeakoulussa, johon pääsee helpoiten ja sitten hakea siirtoa toiseen opinahjoon.
Tutkinto-opiskelija voi hakea opiskelupaikan vaihtoa siirtohaussa. Siirtohaussa opiskeluoikeus siirtyy korkeakoulusta toiseen tai korkeakoulun sisällä tutkinnosta toiseen. Siirtopäätökseen vaikuttavat suoritetut opinnot, opintojen vastaavuus sekä opintomenestys.
Etukäteen kannattaa kuitenkin selvittää, kuuluuko koulutusala siirtojen piiriin, sillä kaikkiin koulutuksiin ei oteta siirtohakijoita.
Katso tästä siirtohaussa olevat ammattikorkeakoulukoulutukset
Ammattikorkeakouluissa siirtohaun hakuajat vaihtelevat korkeakouluittain, mutta yliopistossa siirtohaun hakuaika on toukokuisin.
5. Kesken jääneiden opintojen loppuunsaattaminen
Korkeakouluissa järjestetään myös erillishakuja ja joustavia hakuina. Erillishaussa voi hakea muun muassa he, joilla opinnot ovat jääneet kesken.
Erillishakujen hakuajat vaihtelevat, ja niitä on ympäri vuoden. Myös avoimen korkeakoulun opinnoilla voi hakea joustavassa haussa ja erillishaussa.
Tästä näet yliopistojen erillishaussa olevat koulutukset
Tästä puolestaan pääset ammattikorkeakoulujen erillishaun ja joustavan haun koulutuksiin
Tiedätkö vielä jonkin muun keinon saavuttaa korkeakoulututkinto? Kerro se kommentteihin!
Keskustelu on auki lauantaihin 6. huhtikuuta kello 23 asti.
Artikkeli koostettu opetushallitukselta hankittujen tietojen pohjalta.