Äänekoski myy tonttejaan puoleen hintaan vuoden loppuun saakka

Tarjolla on kymmeniä rakentamattomia tontteja kaupungin eri taajamissa.

Ammattiopisto Sampon omakotitalotyömaa-alue.
Kaupunki toivoo, että kampanjan myötä rakentamisen aloittaminen ei jäisi ainakaan tontin hinnasta kiinni. Kuvituskuva. Kuva: Ville Toijonen / Yle
  • Annika Rantanen

Äänekoski käynnistää alennuskampanjan tonttimyynnin vauhdittamiseksi. Huhtikuussa käynnistyvässä kampanjassa kaupunki myy rakentamattomia, asemakaava-alueella sijaitsevia tonttejaan puoleen hintaan.

Ehtona hinnalle on muun muassa, että tontti rakennetaan valmiiksi kolmen vuoden kuluessa kaupasta. Alennus koskee myös rakentamattomia kerros- ja rivitalotontteja.

Äänekosken maankäyttöpäällikkö Juha Koskinen kertoo, että kaupan on kymmeniä tontteja. Kampanjan ulkopuolelle on rajattu kaupungin uusimmat Kotakadun varrella sijaitsevat tontit Kotakennäällä.

– Muuten tontteja on tarjolla kaikissa taajamissa Sumiaisista Äänekoskelle ja Suolahteen. Mukana on jopa muutamia rantatontteja, Koskinen kertoo.

– Ideana on, että saataisiin vauhditettua rakentamista ja toisaalta täytettyä niitä asuntoalueita, joille tyhjiä tontteja on jäänyt.

Vilkkain lupasesonki vasta tulossa

Kaikissa kampanjassa mukana olevissa tonteissa kadut ja kunnallistekniikka ovat jo valmiina. Tonttien hintahaitari Äänekosken alueella vaihtelee muutamista tuhansista 45 000 euroon.

– Halutaan tulla tällaisena aikana vastaan ihmisiä niin, että saataisiin aloituksia liikkeelle. Ei ainakaan olisi tontin hinnasta kiinni se rakentaminen.

Koskisen mukaan kuluvan vuoden rakentamisen aloituksista on tiedossa vasta muutamia, sillä kiihkein rakennuslupasesonki alkaa vasta myöhemmin keväällä.

Äänekoskella vetovoimaisinta rakentamisen seutua on Hirvaskankaan-Koiviston alue, jolle parhaillaan kaavoitetaan uutta Muhlunniemen aluetta. Alueelta on tulossa syksyllä myyntiin 18 tonttia.