Syyte: Virkamies rakensi omaa taloaan pikkukunnan piikkiin Pohjois-Pohjanmaalla

Pienellä paikkakunnalla esimiestehtävissä työskennellyttä miestä syytetään törkeästä petoksesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Käytävä ja kolme ovea joissa palaa valot.
Asiaa puidaan Oulun käräjäoikeudessa. Kuva: Rami Moilanen / Yle
  • Eetu Ruonakoski

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan pikkukunnan virkamiehelle vaaditaan ehdollista vankeusrangaistusta Oulun käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan mies hankki työnantajansa piikkiin ainakin yli 20 000 eurolla rakennustarvikkeita, jotka tulivat hänen omaan käyttöönsä.

Syytteiden mukaan rikokset tapahtuivat vuosina 2017–2020. Miehen oma taloprojekti osui osin samoille vuosille.

Mies työskenteli tapahtumien aikaan esihenkilönä, jonka vastuulla oli muun muassa erilaisten kunnan hankintojen tekeminen. Miehellä oli laajat valtuudet tehdä hankintoja itsenäisesti.

Miehen tekemiä hankintoja alettiin selvittää, kun kuntaan tuli yhteydenotto, jonka mukaan mies hankki itselleen tavaroita kunnan laskuun.

Poliisin kotietsinnässä kunnan nimissä hankittua tavaraa löydettiin miehen kotoa sekä kunnan tiloista. Syyttäjän väitteen mukaan mies toimitti itselleen hankkimiaan tavaroita kunnan toimipisteisiin sen jälkeen, kun asiaa oli ryhdytty kunnassa selvittämään.

Vetoaa huolimattomuuteen

Virkamies on kiistänyt molemmat syytteet. Puolustuksen mukaan on silti riidatonta, että pieni osa virkamiehen henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetuista tavaroista laskutettiin kunnalta.

Puolustuksen mukaan kyse oli huolimattomuudesta joko tavarantoimittajan tai syytetyn itsensä osalta. Virkamies kiistää toimineensa tahallisesti.

Oikeudelle antamassaan kirjallisessa ennakkovastauksessa virkamies kertoo, että poliisin esitutkinnassa oli kyse 203 erillisestä tilauksesta. Virkamiehen mukaan tilauksista vain 14 oli sellaisia, jotka laskutettiin kunnalta, vaikka tavarat tulivat hänen omaan käyttöönsä. Puolustuksen mukaan näiden tavaroiden arvo oli noin 1 500 euroa.

47 tilaukseen liittyvät tavarat löydettiin kunnan tiloista. Muihin tilauksiin liittyvät tavarat ovat kateissa.

Puolustuksen mukaan kyse on pääosin pienestä kulutustavarasta, jollaista on mennyt kunnan työntekijöiden käyttöön. Ennakkovastauksessa mainitaan muun muassa ruuvit, pienet työkalut, voiteluaineet ja hitsauspuikot.

Vastauksessaan virkamies kertoo epäilevänsä, että asiassa olisi tehty tahallaan kiusaa häntä kohtaan. Hän vetoaa muun muassa siihen, että eräs todistajana kuultu kunnan työntekijä ei olisi puhunut asiassa totta.

Asian käräjäkäsittelyä varten on varattu useampi istuntopäivä. Oikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

Ensimmäisenä asiasta kertoi Kaleva.