Monet suomalaiset viettävät pääsiäissunnuntaita huoltoasemalla: ”Onhan tässä juhlan tuntua”

Ohimenevän liikenteen lisäksi huoltoasemat tavoittelevat paikallisia asiakkaita.

Ihmiset kertoivat syitä sille, miksi he tulivat ABC:lle pääsiäissunnuntaina.
  • Emma Kilpinen

Huoltoasemat kamppailevat asiakkaista uusin keinoin. Erityisesti juhlapyhät ovat tärkeitä päiviä asiakkaiden kannalta.

Juhlalounastajat ovat muodostuneet merkittäviksi asiakkaiksi huoltoasemille.

– Erityisesti pienillä paikkakunnilla huoltoasemat ovat paikkoja, joihin mennään syömään ja juhlistamaan asioita. Pienellä paikkakunnalla ei välttämättä ole muuta ravintolatoimintaa, sillä se ei ole kannattavaa, kertoo Maran toimitusjohtaja Timo Lappi.

Lapin mukaan aikaisemmin huoltoasemien tarkoituksena oli olla paikka, jossa autot kyettiin huoltamaan. Nykyään pääasiallinen syy pysähtyä on ruokailu.

Yrittäjä Janne Halinen kertoo miten myynnin rakenne on huoltoasemalla muuttunut vuosien aikana.

”Onhan tässä juhlan tuntua”

Kuutostien varressa Lapinjärvellä sijaitseva Neste K-Pukaron Paroni huomioi pääsiäissunnuntain tarjonnassaan.

Huoltoaseman kauppiasyrittäjä Janne Halinen kertoo, että tarjolla on erityinen pääsiäislounas. Pöydässä on pääsiäislammasta ja pashaa. Näin houkutellaan ihmisiä tulemaan paikan päälle syömään.

Noin 50 kilometrin päässä Valtatie 15:n varressa Kouvolassa Valkealan ABC:llä pääsiäissunnuntaina ei ole tarjolla erityistä pääsiäislounasta. On lounasaika. Perinteinen noutopöytä on katettu ja ihmisiä on saapunut paikalle.

Raija Kauria ja Teemu Ylimmäinen istuvat ABC Valkealan pöydässä. Edessään heillä on lounasta.

– Onhan tässä juhlan tuntua. Tulimme tänne syömään, kun olemme menossa Kouvolasta Suomenniemelle. Ajattelimme, että syömme nyt täällä niin sitten ei tarvitse perillä syödä, Kauria kertoo.

Myös Pekka Sihvo on saapunut paikalle kavereidensa kanssa. Sihvolla on kaveriporukka, joka kokoontuu huoltoasemalla kun aikataulu antaa siihen mahdollisuuksia. Lounaan sijaan edessään heillä on kahvikupit.

– Kuka pääsee kotoa tulemaan niin tulee. Kokoonnumme tässä ja päivittelemme, miten kaikilla menee, Sihvo kertoo.

ABC:n sijainti on ratkaiseva tekijä siinä, että se on kaveriporukan taapamispaikka. Kaveriporukasta kerrotaan, ettei kylällä ole oikein muuta yhtä sopivaa paikkaa tapaamiselle.

– Kylän poikia ollaan ja kylän keskellä tämä paikkakin on.

Sihvolla on edessään vielä pääsiäisjuhlintaa kotona.

– Illalla sitten tulee vieraita kylään.

Kaksi huoltoasemaa merkittynä kartalle.
Valkealan ABC ja Neste K-Pukaron Paroni sijaitsevat molemmat lähellä kyliensä keskustaa. Kuva: Mirjam Tahkokorpi / Yle, Mapcreator, Open Street Map

Vaikka pääsiäislounasta ei olekaan pääsiäissunnuntaina tarjolla, on juhlapyhillä ABC:n ketjujohtaja Harri Tuomaalan mukaan suuri merkitys.

– Tarjoilemme vuosittain muun muassa jo legendaksi muodostuneen äitienpäivälounaan, S-ryhmän ABC:n ketjujohtaja Tuomaala kertoo.

ABC Valkealan liikennemyymäläpäällikkö Jenni Frimodig kertoo, että huoltoasemalla käy eri ikäisiä ihmisiä päivittäin. Jotkut paikallisista käyvät esimerkiksi syömässä lounasta tai juomassa kupin kahvia. Tällaisilla asiakkailla on huoltoasemalle suuri merkitys.

Huoltoaseman etuovi ulkoa.
Päivittäistavarakauppa ei ole enää yhtä kannattavaa aukioloaikojen vapautumisen jälkeen. Kesko vetäytyikin Neste k:n toiminnasta. Toiminta loppuu tämän vuoden sisällä. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Huoltoasemat murroksessa

Koronan vuoksi laskeneet liikennevirrat eivät ole nousseet takaisin entiselle tasolle. Etenkin Kaakkois- ja Itä-Suomessa matkailijamäärät ovat tyrehtyneet itärajan sulkemisen jälkeen.

Myös polttoaineiden kysynnän lasku vaikuttaa siihen, että huoltoasemien kilpailu kovenee jatkuvasti. Autot sähköistyvät ja tähän muutokseen täytyy kyetä vastaamaan.

S-ryhmän ABC:n ketjujohtaja Harri Tuomaala kertoo, että ABC panostaakin sähköisten autojen tarpeisiin. Myös Pukaron Paronissa on useita sähköauton latauspisteitä.

Autojen latausaseman infotaulu.
Ketjujohtaja Harri Tuomaalan mukaan latauspisteitä on yli 300 S-ryhmän toimipaikalla. Investoinnit ovat S-ryhmälle suuria. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Asioinnista yritetään tehdä ihmisille mahdollisimman helppoa. Tätä varten ABC on kehittänyt mobiilisovelluksen. Vastaavanlainen mobiilisovellus löytyy myös Nesteeltä, St1:ltä, SEO:lta ja Teboililta.

– Ihmiset pystyvät tilaamaan ruokaa ennakkoon, maksamaan auton latauksia ja tankkausta tai vaikka auton pesun etukäteen. Se on ollut todella hyvä valttikortti meille, kertoo ABC Valkealan liikennemyymäläpäällikkö Jenni Frimodig.

Nainen hymyilee kameralle.
Paikalliset huomioidaan vahvasti esimerkiksi kaupan tarjonnassa. Kaupan valikoima tehdään asukkaiden tarpeiden mukaisesti. Jenni Frimodig kertoo, että on tärkeää olla ketterä uudistusten kanssa. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Neste K-Pukaron Paroni vastaa kovaan kilpailuun kokoamalla kattonsa alle mahdollisimman monta syytä pysähtyä.

Kun yrittäjät huomaavat, että joku palvelu Pukaron kylässä ajetaan alas, niin sitten palveluja lisätään asemalle. Pukaron lähimpään baariin on matkaa, joten huoltoasemalle saatetaan tulla oluelle. Palveluissa mietitään paljon paikallisten tarpeita.

– Ympärivuotisista asiakkaista suurin osa on paikallisia. Tämä on vähän varmaan olohuonejatke, kun ei täällä paikkakunnalla oikein ole mitään muuta paikkaa, kertoo huoltoaseman kauppiasyrittäjä Janne Halinen.

Mies kassalla hymyilee kameralle.
”Suuri merkitys on keskusteluilla yrittäjien ja paikallisten välillä. Meidän pitää ansaita paikkamme Pukarolla”, kertoo yrittäjä Janne Halinen. Kuva: Tanja Heimonen / Yle

Neste K-Pukaron Paronin yrittäjän Janne Halisen mukaan tankkaus on vain yksi kymmenistä syistä pysähtyä. Syitä pysähtymiseen on keksittävä aina lisää.

Pukaron Paronissa on esimerkiksi monia erilaisia ravintoloita, postipalvelu ja kukkakauppa. Toiminta on laajentunut jatkuvasti vuosien varrella.

Huoltoasema sisältä.
Viime vuonna Suomessa oli noin 630 yksityisten yrittäjien ylläpitämää huoltoasemaa. Suomessa toimii yksityisiä liikennepalveluasemia Nesteen, St1/Shellin, SEO:n, Teboilin ja omien brändien alla. Osuuskaupoilla huoltoasemia on yhteensä 94. Kuva: Tanja Heimonen / Yle