Kimmo Nokkosen kirja alkaa tarinalla, joka on kuin tv:n rikossarjan kohtaus.
Poliisit tekevät kotietsintää rikollisen autoon. Ollaan vaasalaisen kerrostalolähiön parkkipaikalla, sataa. Epäilyksenalainen pysyttelee itse mieluummin sisällä, tonkikoot kytät autoa, ihan sama.
Auton tavaratilasta löytyy kuplamuoviin kääritty taulu. Siellä se lojuu öljykanisterien ja hylsysarjojen keskellä. Maalauksen alalaidassa on taiteilijan signeeraus. Näyttää olevan Claude Monet´n teos.
Eletään vuotta 2009, ja Suomi on taiderikollisten luvattu maa.
Parkkipaikalla autoa tutkinut Nokkonen tunnisti Claude Monet´n nimen. Hän muisti vaimonsa ostaneen taidekirjoja Pariisin matkalta ja niissä tuo nimi mainittiin. Oletettavaa siis oli, että maalauksen paikka oli jossain ihan muualla kuin vaasalaisen petosmiehen auton perässä.
– Törmäsimme silloin rikossektoriin, johon ei ollut juurikaan kohdistunut valvontaa tai rikostorjuntaa, Kimmo Nokkonen muistelee.
Tapaus sysäsi Nokkosen taiderikosten pariin. Hän päätti omistaa niille työuransa viimeiset kymmenen vuotta, ja niitä hän muistelee tuoreessa omaelämäkerrallisessa kirjassaan Operaatio Fake - Suomalaisten taiderikosten jäljillä (Docendo 2024)
Mätäpaiseen puhkominen alkaa
Kimmo Nokkonen haaveili Joutsan lukion penkissä historianopettajan työstä. Armeija-aikana poliisikoulutus alkoi kuitenkin kiinnostaa. Vielä 1980-luvulla se oli nopea tie ammattiin.
– Olihan se! Neljä–viisi kuukautta koulutuksessa. Sitten maalaispojille sata vuotta vanha pistooli takataskuun ja tänne Helsingin kaduille. On ihme, ettei silloin tapahtunut pahempia vahinkoja, hymähtää Nokkonen.
Nokkonen ei jäänyt partioimaan Helsingin kaduille. Hänestä tuki rikostutkija ensin Helsingin poliisilaitokselle ja sitten keskusrikospoliisiin. Siellä Kimmo Nokkonen selvitti vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden koukeroita. Yksi koukeroista johdatti hänet vaasalaiselle parkkipaikalle.
Tapauksesta käynnistyi lumipalloefekti. Yksi taiderikos paljastui ja se johdatti seuraavan ja aina seuraavan luo.
– Taiderikokset ovat pääsääntöisesti piilorikoksia. Ne paljastuvat poliisin aktiivisen toiminnan kautta. Usein ihminen, jolle on myyty väärennetty taulu, tulee siitä tietoiseksi vasta siinä vaiheessa, kun viranomainen sen heille kertoo, Nokkonen sanoo.
Juuri siksi taiderikollisuus oli päässyt Suomessa rehottamaan.
Kun rikos sitten selvitettiin ja rikollinen sai tuomionsa, huijattu ihminen sai itselleen mieluisan taulun takaisin seinälleen, jos niin halusi, vaikka se oli väärennetty. Niinpä samalla teoksella saatettiin tehdä uusia rikoksia myöhemmin. Väärennetty taulu palautui ”kiertoon” yleensä viimeistään alkuperäisen omistajan kuoleman jälkeen.
Samaan aikaan väärennettyjä maalauksia tehtailtiin vauhdikkaasti. Eniten väärennettiin Suomen maalaustaiteen kultakauden teoksia, mutta myös uudempaa taidetta kuten Reidar Särestöniemen haluttuja maalauksia.
Väärennösten lisäksi markkinoilla liikkui aitoja taideteoksia, joita huijarit myivät merkittävään ylihintaan.
– Meille oli päässyt syntymään 80-luvulta tällainen mätäpaise, joka oli vaan kasvanut ja kasvanut rauhassa ja jonka puhkaiseminen alkoi sieltä Vaasasta.
Operaatio Fake - herrasmieshuijarit ja tyylikkäät galleristit
Vanha sanonta ”tilaisuus tekee varkaan” pätee moneen rikollisuuden haaraan, niin myös taiderikollisuuteen. Nokkosen mukaan rikollista taidekauppaa ei voi käydä kuka vain. Sitä pyörittävät ihmiset, jotka ovat itse kiinnostuneet aiheesta ja tietävät siitä paljon.
Osalla ei ole minkäänlaista alan koulutusta, mutta Nokkosen mukaan he silti toimivat niin sanotusti rakkaudesta lajiin.
Toisaalta taidepetoksissa on ollut mukana myös niitä, jotka ovat korkeasti koulutettuja, alalla toimivia, nimekkäitä ja arvostettuja asiantuntijoita.
– Uskon, että heidät on houkutellut mukaan olematon kiinnijäämisriski. Kun vuosikymmeniä näytti siltä, että ei tätä kukaan valvo. Ja sitten näissä hommissa liikkuu tietenkin hirvittävän suuret rahat, Nokkonen toteaa.
Vuodenvaihteessa 2012–2013 käynnistyneeseen tutkintaan, josta paisui lopulta Suomen suurin ja Euroopankin mittakaavassa merkittävä taiderikosjuttu, Operaatio Fake.
Jutun keskiössä olivat Vantaalla asuneet galleristit Reijo Pollari ja Kati Kärkkäinen ja heidän Helsingissä sijaitseva taidegalleriansa Gallerie Vision. Tutkinta alkoi, kun keskisuomalainen teollisuusneuvos alkoi epäillä ostaneensa kaksikolta väärennettyä taidetta.
Kaksikko käytti petollisissa taidekaupoissa hyväkseen myös bulvaania. Bulvaanilla tarkoitetaan toisen kätyrinä toimimista. Osa bulvaanin välityksellä tehtyihin petollisiin taidekauppoihin liittyvistä puheluista tallentui poliisin telekuuntelujärjestelmään.
Kimmo Nokkonen kuvailee rikoksen tuntuneen kuin kuunnelmalta taidehuijauksesta.
Bulvaanina toimineen henkilön syytteet lopulta hylättiin, joten Nokkonen käyttää hänestä kirjassaan peitenimeä Virtanen.
Aiemmin terveydenhoitoalalla toimineelle Virtaselle hankittiin hulppea vastaanottotila Helsingin ydinkeskustasta. Tila antoi vaikutelman, että siellä tarjotaan hoitoa varakkaille ihmisille. Sinne Pollari kutsui potentiaalisen ostajan katsomaan taideteoksia. Ostaja sai se vaikutelman, että Virtanen on lääkäri, ehkä psykiatri, jonka potilaan lähisuvulla oli teoksia, joita he haluaisivat realisoida.
Kevään 2008 aikana Pollari ja Kärkkäinen saivat myytyä eräälle varakkaalle liikemiehelle bulvaani-Virtasen avulla sekä väärennettyjä että ylihinnoiteltuja aitoja taideteoksia.
Mitä tarkemmin Pollarin ja Kärkkäisen tekemiä kauppoja tutkittiin, sitä suuremmaksi juttu paisui. Jutulle ilmaantui sivuhaaroja ja lopulta Helsingin hovioikeus antoi asiassa lainvoiman saaneen tuomion helmikuussa 2021. Poliisille ilmoitettujen rikosvahinkojen määrä nousi viiteentoista miljoonaan euroon.
Reijo Pollari tuomittiin käsittelyssä neljän vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kati Kärkkäinen selvisi kolmella vuodella.
Väärentäjämestari kuoli köyhänä
Operaatio Faken valtava rikosvyyhti ei olisi ollut mahdollinen ilman yhtä hahmoa, taideväärentäjä Veli Seppää.
Seppä maalaisi valtavan määrän väärennöksiä, joita sekä Gallerie Vision että monet muut tekijät suolsivat taidemarkkinoille. Nokkonen tunnustaa ystävystyneensä Sepän kanssa tutkinnan kuluessa. Hän kuulusteli Seppää lukuisia kertoja, ja lopulta väärentäjä auttoi poliisia selvittämään rikosvyyhteä.
Vuodesta 1983 väärennöksiä maalannut Veli Seppä otettiin kiinni vuonna 2014. Viikkoa ennen pidätystä hänen työhuoneellaan piti kiirettä. Seppä viimeisteli kirpputorilta hankkimaansa teokseen Elias Muukan signeerausta.
– Hän kertoi minulle tempaisseensa seuraavaksi yhden Akseli Gallen Kallelan.
– Sitten hän oli signeerannut pastellityön Ellen Thesleffiksi ja tehnyt Tove Janssonin piirustuksen. Aamulla, kun poliisi tunki ovesta sisään, maalaustelineeltä oli juuri nostettu tuore Reidar Särestöniemi, Nokkonen muistelee.
Veli Sepän tekemiä väärennöksiä on myyty Suomen lisäksi myös Euroopassa. Kaksi hänen töistään on mainittu yhä tunnetun ranskalaismaalarin Fernand Légerin virallisten taideteosten luettelossa.
Taidehuijarit rikastuivat Sepän töillä. Hän itse sai sen verran, että tuli toimeen. Seppä sai teoistaan vuoden ja 11 kuukauden mittaisen ehdollisen vankeusrangaistuksen. Tuomiota lievitti yhteistyö poliisin kanssa. Seppä kuoli marraskuussa 2022.
Voit lukea lisää Veli Sepästä tästä jutusta:
Venäjä ja taas kerran Venäjä
Uhriksi voi joutua myös kulttuuriperintö. Tällä tarkoitetaan sitä, että rikolliset pääsevät pahimmillaan sörkkimään tiettyyn taidetraditioon liittyviä teoksia ja muuttavat ne edustamaan jotain aivan muuta. Esimerkkinä tästä toimii 1990–2000-luvun taitteessa alkanut vanhan venäläisen taiteen buumi.
Tuolloin äkkirikastuneista venäläisoligarkeista oli tullut kansainvälisille taidehuutokaupoille merkittäviä asiakkaita. He etsivät huutokaupoista etupäässä vanhaa venäläistä taidetta. Teokset haluttiin palauttaa maailmalta takaisin äiti-Venäjän huomaan.
– Kun tämä huomattiin, niin venäläisen arvotaiteen markkina kuumeni. Ja se puolestaan synnytti valtavan väärennösbuumin, Nokkonen kertoo.
Russifikaatio, taideteosten venäläistäminen, sujui niin, että kelvollinen mutta keskiverto vaikkapa hollantilainen merimaalaus signeerattiin uudelleen tunnetun venäläistaiteilijan nimiin. Samalla väärentäjä maalasi teoksessa kuvattujen laivojen lippujen päälle Venäjän liput. Näin työ saatiin kaupaksi suureen ylihintaan varakkaalle venäläisostajalle, joka luuli tekevänsä hyvän työn ja palauttavansa Eurooppaan eksyneen teoksen Venäjän maaperälle.
Teoksen muuttamisen voi katsoa loukkaavan niin hollantilaisen kuin venäläisenkin taiteen kulttuuriperintöä.
Kimmo Nokkonen epäilee, että Venäjä on vastuussa myös seuraavasta taidemarkkinoita kuumentavasta ilmiöstä. Se liittyy Ukrainan sotaan.
– Pelkästään Hersonin taidemuseosta on viety median mukaan 14 000 taideteosta.
Se, että mitä on viety yksityiskodeista, on täydellinen arvoitus, Nokkonen sanoo.
Ukrainasta ryöstettyjä teoksia tullaan näkemään jollain aikavälillä myös Euroopan taidemarkkinoilla. Sotatila voi inspiroida myös väärennösten tekoon. Osaa ostajista kiehtoo taideteoksen jännittävä ja synkkä tausta.
– Meillä on ollut Suomessakin kaupan natsileimoilla varustettuja väärennettyjä töitä, joille on rakennettu tietoisesti natsitausta. On ihan mahdollista, että markkinoille tulee pian teoksia, joille on keksitty Ukrainan sotatausta.
Piilorikollisuudesta pintaan
Poliisin työ taiderikosten parissa ei tule loppumaan. Kimmo Nokkosen työtä jatketaan.
Edistystä on sekin, että nykyisen oikeuskäytännön mukaan väärennettyjen taideteosten hallussapito on lähtökohtaisesti laitonta. Taidemarkkinoilla liikkuvat väärennökset päätyvät nykyään useimmiten Poliisimuseon kokoelmiin Tampereelle.
Yksi tulevista uhkakuvista on järjestäytynyt rikollisuus, jonka sekaantumisesta taidebisneksiin on ollut jo esimerkkejä perintäpuolella.
– Olisi naiivia ajatella, että jos meillä on tällainen rikollisuuden sektori, joka tuottaa huomattavaa taloudellista hyötyä, että järjestäytynyt rikollisuus ei tulisi sille hiekka-laatikolle. Tulee ihan varmasti.
Nokkosen kirja kätkee sisäänsä toinen toistaan uskomattomampia huijauksia ja tarinoita. Mediakin saa osansa, sillä esimerkiksi ortodoksikirkon väärennöksiä kaupannut taidemyyntinäyttely meni täydestä niin lehdille kuin Yleisradiollekin.
Siitä voi lukea lisää tästä:
Entä mitä tapahtui sille petosmiehelle, jonka takakontista löytyi Monet? Hän sai tuomion väärennysaineiston hallussapidosta ja teos määrättiin menetetyksi valtiolle. Tuomittu jatkoi työtään taiderikosten parissa.
Katso Areenasta: