Hailuodon kiinteän maantieyhteyden rakentaminen aloitetaan toukokuussa.
Oulun Riutunkarista lähtevä maantie kulkee louheesta rakennettavan maapenkereen ja kahden sillan kautta 8,4 kilometrin matkan Hailuotoon.
Uusi yhteys korvaa nykyisen lauttayhteyden syksyllä 2026.
Penkereen rakentaminen ja louheen maantiekuljetukset aloitetaan Oulunsalon päädystä tänä keväänä. Sen jälkeen rakentaminen jatkuu molempien rantojen suunnasta.
Maapengertä rakennetaan lähes seitsemän kilometriä
Kiinteän yhteyden varrelle tulevat noin 750 metrin mittaiset Riutun ja Huikun sillat, joiden yhteispituus on 1,5 kilometriä. Maapengertä rakennetaan 6,9 kilometriä. Maantieyhteyden puoleen väliin tulee pysäköintialue.
Aiemmin lauttayhteys on kestänyt noin puoli tuntia, mutta nyt välimatka taitetaan noin kahdeksassa minuutissa.
Nopeusrajoitus tiellä tulee olemaan 80 kilometriä tunnissa ja Riutun sillan kohdalla 60 kilometriä tunnissa.
Toinen silloista valmistuu keskelle merta
Väyläviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo, että ensimmäisenä silloista päästään rakentamaan Riutun siltaa, joka tulee Oulunsalossa nykyisen lauttarannan viereen.
Hailuodon puoleinen Huikun silta rakentuu käytännössä keskelle merta.
– Kestää oma aikansa, että saadaan sinne yhteydet ja tilat päästä sillan rakennustöiden kimppuun, Päkkilä sanoo.
Työsillan rakentaminen käynnistyy työlautalta jäiden lähdettyä, ja siltaa rakennetaan useammassa työvuorossa myös öisin ja tarvittaessa viikonloppuisin.
Projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo maantieyhteyden nopeuttavan matkaa mantereelta Hailuotoon.
Louhekuljetukset tehdään muun lauttaliikenteen ehdoilla
Rakentamisen aikana lauttarantojen satamat jatkavat toiminnassa, ja Huikun sillan alta kulkeva väylä on avoinna avovesikautena. Veneilijöille rakennetaan tilapäinen kulkuyhteys Riutun sillan rakentamisen ajaksi noin kilometrin etäisyydelle Riutunkarista.
Päkkilä kertoo, että maantierakentamisen aikana vaikutukset hailuotolaisten ja mantereella asuvien arkeen pyritään pitämään vähäisinä.
Pergentiehen tarvitaan kivilouhetta ja -mursketta yhteensä 1,3 miljoonaa kuutiometriä, ja alustavan sopimuksen mukaan suurin osa louheesta tulee Kiimingin suunnalta.
Louhekuljetuksia ajetaan lautalla öisin myös ostovuoroilla.
– Päiväsaikaan louhekuljetus tapahtuu muun liikenteen ehdolla: mikäli lauttaan sopii, silloin hankkeen kuljetuksia mahdutetaan lautalle. Ei ole tarkoitus ryöstää hailuotolaisten mahdollisuuksia lauttojen käyttöön, Päkkilä toteaa.