Britannia syyttää Kiinaa verkkovakoilusta – määräsi talouspakotteita

Britannia katsoo, että joukko maan lainsäätäjiä on joutunut Kiinan verkkohyökkäyksen kohteeksi. Myös miljoonien äänestäjien tietoja on päätynyt Kiinaan.

Presidentti Xi Jinping puhuu Brics-kokouksessa.
Presidentti Xi Jinpingin valtakaudella Kiinan ulkopoliittiset otteet ovat koventuneet ja maata on syytetty toistuvasti verkkovakoilusta. Kuva: EPA / Wu Hong
  • Jani Parkkari

Joukko brittiläisiä parlamentaarikkoja on joutunut Kiinan verkkohyökkäyksen kohteeksi. Myös miljoonien äänestäjien henkilökohtaiset tiedot ovat päätyneet Kiinaan.

Näin Britannian varapääministeri Oliver Dowden kertoi maanantaina maan parlamentille, raportoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Dowdenin mukaan Britannia kohdistaa tästä syystä Kiinaan talouspakotteita. Pakotteet koskevat kahta henkilöä ja yhtä yritystä, jotka ovat yhteydessä Kiinan valtioon.

Britanniassa verkkohyökkäys äänestysrekistereihin tapahtui elokuussa 2021, mutta siitä kerrottiin julkisuuteen vasta viime vuonna.

Aikaisemmin Britannian viranomaiset eivät ole julkisesti syyttäneet Kiinaa hyökkäyksestä, jossa tunkeutuja pääsi käsiksi arviolta 40 miljoonan äänestäjän henkilötietoihin.

Lainsäätäjät kohteena

Toisessa tietomurrossa kolmen parlamentin alahuoneen jäsenen ja yhden ylähuoneen jäsenen tietoihin on yritetty päästä käsiksi verkon kautta.

Kaikki hakkerointiyrityksen kohteeksi joutuneet päättäjät kuuluvat parlamenttien välistä diplomatiaan edistävään ryhmään, joka tuo yhteen Kiinasta kiinnostuneita lainsäätäjiä eri maista.

Maan pääministeri Rishi Sunak on luonnehtinut Kiinaa “suurimmaksi valtiolliseksi uhaksi kansalliselle turvallisuudellemme”, BBC kirjoittaa.

Sunakin mukaan Kiina on taloudellinen uhka turvallisuudelle ja aikakautta määrittelevä haaste.

– Joten on oikein, että otamme askeleita suojellaksemme itseämme, Sunak kommentoi BBC:n mukaan.

Artikkelia päivitetty ajantasaisilla tiedoilla 25.3.2024 klo 20.58. Lisätty muun muassa tietoa talouspakotteista, täsmennetty varapääministerin kommentteja ja muokattu otsikkoa.