Pääsiäiskokot syttyvät laajasti Keski-Pohjanmaalla

Lankalauantain pääsiäiskokkoperinne on säilynyt maakunnassa vahvana.

Pääsiäiskokko palaa ja savuttaa. Savun läpi näkyy ihmishahmoja kokon ympärillä.
Kuva: Heikki Torala
  • Heidi-Maria Harju

Pääsiäiskokkoperinne elää Keski-Pohjanmaalla vahvana. Tänäkin pääsiäisenä, lankalauantaina, kokkoja syttyy ainakin viidessätoista paikassa.

Eniten pääsiäiskokkoja on Kokkolassa, kun mukaan lasketaan myös Lohtaja ja Ullava.

Kanta-Kokkolassa pääsiäiskokko on jälleen Kirkonmäellä Nynäs Parkissa. Siellä kokko syttyy muita aikaisemmin, jo kello 17:n aikaan.

Lohtajalla kokkoja on Karhin ja Marinkaisten nuorisoseurantaloilla sekä Väliviirteellä. Kälviällä pääsiäiskokko syttyy Välikylällä ja Ridankylällä.

Alueen eteläisimmät pääsiäiskokot ovat Perhon Möttösessä Seon rannassa sekä Kivikankaan kylätalolla.

Pääsiäiskokkoja on tänä vuonna myös ainakin Kaustisella, Kannuksessa, Toholammilla ja Vetelissä.

Myöhäisimmät kokot syttyvät lankalauantaina kello 20:n aikaan.