Pääsiäiskokot roihusivat jälleen Seurasaaressa Helsingissä – katso tunnelmallinen video
Pääsiäiskokkojen polttaminen on yhä perinne pohjalaismaakunnissa. Kävimme seuraamassa tunnelmia Seurasaaressa.
Anne Orjala
•
Helsingin Seurasaaressa vietettiin lankalauantaita perinteisin menoin. Pääsiäiskokot loimusivat, ja osa lapsista oli pukeutunut trulleiksi eli pääsiäisnoidiksi.
Pääsiäiskokkojen polttaminen on perinne Pohjanmaan seudulla, tarkemmin sanottuna Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.
– Elävän tulen ja kitkerän savun uskottiin pitävän loitolla noidat ja trullit, joiden toiminta kohdistui etupäässä karjaonnen pilaamiseen. Kokon poltolla haluttiin myös turvata hyvä sato ja runsas karjananti, Seurasaarisäätiö valottaa uskomusperinnettä.
Helsingin Seurasaaressa loimusivat lauantaina pääsiäiskokot. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Nikolaus Twaroch, Freya Huck ja Zoe Paganelli olivat Seurasaaressa seuraamassa pääsiäiskokkoa. He kertoivat fiiliksen olevan kotoisa, koska myös heidän kotimaissaan on sama perinne. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Kokon ympärille kerääntyi paljon väkeä lauantaina. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle