Pohjalaisjokien virtaamat ja vedenpinnat nousivat nopeasti pääsiäisenä

Kevättulva kasteli jo ensimmäiset kellarit ja pellot. Viilenevä sää saa virtaamat kuitenkin laskuun todennäköisesti jo tänään tiistaina – ainakin väliaikaisesti.

Vesi tulvii yli joen uomien. Etualalla liikennemerkkejä.
Vesi on noussut pelloille, ja Kyrönjoki alkaa olla täynnä. Jäälauttoja kertyy jo joihinkin paikkoihin, kertoo tulvabongari Reijo Kärkkäinen. Hän liikkui tulvien perässä pääsiäisenä Ylistarossa ja Isossakyrössä. Kuva: Reijo Kärkkäinen
  • Päivi Rautanen

Lämmin sää sai pohjalaisjokien virtaamat nousuun ja vedenpinnat kohoamaan pääsiäisenä.

Sateiden vuoksi virtaamat nousivat nopeasti maanantaina etenkin Kauhajoen ja Jalasjärven alueilla, ja tällä oli vaikutuksensa Kyrönjoen virtaamiin.

– Virtaamat olivat melko suuria etenkin alueemme eteläisimmillä, pienillä vesistöalueilla sekä Kyrönjoella ja Lapuanjoella, kertoo johtava vesistöasiantuntija Katja Haukilehto Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta.

Suurilta jääpadoilta on toistaiseksi vältytty, vaikka virtaamat nousivat jo sille tasolle, että jäitä olisi voinut lähteä liikkeelle.

– Eilen maanantaina seurasimme aktiivisesti etenkin Kyrönjoen jäitä ja Lapväärtinjoen jäätilannetta. Kävimme maastokierroksillakin.

Vettä kellariin ja pelloille

Ely-keskus aloitti tulvapäivystyksen pääsiäisenä. Hälytyksiäkin tuli.

– Lapväärtinjoella Kristiinankaupungissa oli jonkin verran ongelmia, ja vettä pääsi ainakin yhden talon kellariin, Katja Haukilehto selvittää.

Alavilla alueilla vesi on noussut pelloille. Vettä lainehtii pelloilla jälleen etenkin Kauhavan Liinamaassa Lapuanjoen varrella.

Vedenpinta on koholla ja virtaama on suuri Kyrönjoessa. Vastarannalla näkyy punainen, pieni saunarakennus.
Vettä virtasi toisena pääsiäispäivänä Kyrönjoessa Ylistarossa Kriikun myllyn lähettyvillä. Kuva: Reijo Kärkkäinen

Tulvabongari liikkeellä jo toista viikkoa

Isokyröläinen Reijo Kärkkäinen on seurannut pohjalaisjokien tulvia vuosikymmeniä. Tänäkin vuonna hän on kulkenut jokien varsia jo toista viikkoa.

– Eilisestä Kyrönjoen vedenpinta on noussut Ylistaron ja Isonkyrön alueella parisenkymmentä senttiä.

Kärkkäistä kiehtoo tulvien seuraamisessa etenkin jäiden lähtö.

– Yleensä ne tosin lähtevät öisin, mutta aina joskus se tapahtuu päivälläkin. Tykkään seurata tulvien kehittymistä, kunhan ei vain vahinkoja synny.

Virtaamat kääntyvät laskuun

Pääsiäisen jälkeen sää on jälleen viilentynyt, ja yöt ovat ennusteiden mukaan alkaneella viikolla pakkasella.

– Virtaamat kääntyvät todennäköisesti jo tänään laskuun, Katja Haukilehto arvioi.

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla tulvahuippu koittanee huhtikuun puolessavälissä, Keski-Pohjanmaalla huhtikuun lopulla.

– Tämä viikko on melko kylmää, ja sitten taas lämpenee. Tulvahuipun tarkka ajankohta riippuu täysin säistä ja sademääristä.