Suomen kunnat ovat hankkimassa tuhansia tupakantumpeille tarkoitettuja roska-asioita. Tupakkayhtiöt maksavat niiden kustannukset, koska EU:n kertakäyttömuovidirektiivin mukaan roskan tuottajan on osallistuttava jätteiden kustannuksiin.
Lisäksi jätelaki on muuttunut ja kiertotalouteen pyritään muun muassa jätteen määrän vähenemisen ja kierrätyksen avulla.
Yksi direktiiviin liittyvä uusi asia oli tuottajavastuun säätäminen kertakäyttöisille muovituotteille.
Tupakkaroskiksia tarvitaan koko maahan yli 18 000. Esimerkiksi Jyväskylä hankkii yleisille alueilleen kaikkiaan 500 tupakantumppien roskista vuoden 2025 loppuun mennessä.
Tupakkaroskisten hankkiminen on annettu kuntien tehtäväksi, sillä kunnilla on jo vastuu yleisten alueiden, kuten katujen, puistojen ja uimarantojen puhtaanapidosta.
Tupakkatuottajat maksavat roskisten investointikustannukset täysimääräisesti kunnille.
Luonnon kuormitusta vähennetään
EU:n kertakäyttömuovidirektiivin tarkoituksena on vähentää ympäristöpäästöjä eli sitä, etteivät muoviroskat päätyisi luontoon.
Direktiivin yksi tavoite on tupakkaroskaamisen vähentäminen lisäämällä tumppiroskiksia. Kunnissa tupakoille tarkoitettuja roska-astioita on jo jonkin verran, mutta vuoden 2026 alusta lähtien pitäisi olla yksi tumppiroskis jokaista kunnan 300 asukasta kohti.
Tupakantumppi eli filtteri on muoviksi luokiteltua materiaalia, selluloosa-asetaattia. Luontoon joutuessaan se ei hajoa, vaan muuttuu hitaasti mikromuoveiksi.
– Tiettyjen kertakäyttömuovien roska-astiakeräyksestä ja siivouksesta maasta aiheutuvista kuluista kunta saa myös jälkikäteen korvauksia tuotteiden tuottajilta, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Tuulia Innala.
Innalan mukaan korvaus tulee siitä, kuinka monta prosenttia kaikkien roska-astiassa olevien roskien tilavuudesta tai maasta poimittavien roskien kappalemäärästä on tupakantumppeja.
Kuntaliitossa on yhteistyössä kuntien ja tuottajien kanssa tutkittu roska-astioiden ja maasta poimittavien roskien koostumusta. Tutkimuksen perusteella siivouksesta ja jätteiden keräyksestä korvataan tietty osuus kunnille.
Tuottajan vastuuseen kuuluvat:
- tupakantumpit
- kertakäyttöiset ruoka- ja juomapakkaukset
- tyhjänä myytävät juomamukit
- kevyet muovikassit
- ilmapallot
- kosteuspyyhkeet
Kuntien viherosastojen työntekijät ovat olleet hämmentyneitä uusien vaatimusten edessä.
Innalan mukaan tupakkaroskisten hankinta on herättänyt kunnissa myös tyytymättömyyttä, koska roska-astioiden hankinta on työlästä ja siivouskäytännöt muuttuvat.
Tuottajavastuun valvojana toimii Pirkanmaan ely-keskus, joka maksaa korvaukset kunnille. Kunnat saavat keräys- ja siivoustyöstä kiinteän, sovitun summan asukasta kohden vuosina 2023–2025.