Järvenpääläisen ammattiopisto Spesian Helsingistä tulevien opiskelijoiden kuljetuksissa on ollut paljon erilaisia ongelmia viimeisen kuukauden ajan.
Kuljetukset järjestää Helsingin kaupungin kuljetuspalvelu Helsingin Matkapalvelu.
Erityisoppilaitos Spesian toisen asteen opiskelijat ovat arjessaan apua tarvitsevia, esimerkiksi kehitysvammaisia ja autismikirjon nuoria.
– Viimeisimpiä keissejä oli se, että taksi lähti hakemaan opiskelijaa ihan eri kaupungista, Spesian palvelupäällikkö Triin Vares kertoo.
Toisessa tapauksessa kuljettaja meni hakemaan nuorta kotoa, kun häntä piti tulla hakemaan koululta.
– Kun asiaa koetettiin selvittää, vastaus oli, että seuraava kyyti on jo odottamassa ja pitäisi selvittää taksikeskuksesta, miten kyyti järjestyy, sanoo Vares.
Yksi kyyti Vareksen mukaan hävisi kokonaan, vaikka tilauksesta tuli vahvistustekstiviesti.
Opiskelijakuljetusten puolen tunnin myöhästymiset ovat tavallisia iltapäivisin.
Myöhästymisestä ei lähetetä tietoa, vaan koulusta joudutaan soittelemaan tilauspalveluun. Samaan aikaan myös huoltajille pitää ilmoittaa, että nuori ei ehdi ajoissa kotiin.
Päivä menee helposti pilalle
Vares pitää ongelmia vakavina, koska Spesian opiskelijoille selkeät rutiinit ovat tärkeitä.
– Puhutaan nuorista, jotka voivat mennä ihan sekaisin, jos taksi ei tulekaan ajoissa. Koko koulupäivästä voi tulla hyvin haastava.
Spesiassa on Helsingin alueelta ainakin satakunta nuorta, jotka kulkevat kouluun taksipalvelulla päivittäin.
Ongelmia on ollut joinain päivinä monessa kyydissä. Tilanteita on ollut erityisesti tämän viikon aikana, ja ne ovat toistuneet samojen opiskelijoiden kohdalla.
Myös Leppävaaran Liven ammatillisessa erityisoppilaitoksessa Espoossa on ollut vastaavanlaisia kokemuksia, erityisesti viime ja tällä viikolla. Soittajat eivät ole saaneet Helsingin Matkapalvelun taksipalveluun yhteyttä.
Tämän takia osa opiskelijoiden huoltajista on päättänyt kuljettaa nuoria itse harjoittelupaikkoihin.
Helsingin Matkapalvelu otti viikon alussa käyttöön uuden kuljetuspalvelujärjestelmän.
Palvelukeskus Helsinki kertoo, että vammaisille ja ikääntyneille tarkoitettu Helsingin Matkapalvelu on ruuhkautunut.
Viive matkojen välityspalvelussa vaihtelee vuorokauden ajasta riippuen. Tällä hetkellä viive on 0–60 minuuttia, kerrotaan Palvelukeskus Helsingistä.
Myös takaisinsoittopalvelu on jouduttu pitämään väliaikaisesti poissa käytöstä.
Kuljetuspalvelun tuottavat yksityiset liikennöitsijät, jotka sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala on kilpailuttanut.
Palvelulla 15 000 käyttäjää
Palvelukeskus Helsingistä kommentoitiin ilmenneitä ongelmia Ylelle vain sähköpostitse.
– Pääsääntöisesti tämän viikon viiveet matkojen välityksessä johtuvat monen tekijän summasta. Jokaiselta kuljetuspalvelun osapuolelta ottaa hiukan enemmän aikaa käyttää uutta järjestelmää ensimmäisinä päivinä, vaikka lisäresursseja on varattu käyttöönottovaiheeseen, Palvelukeskus Helsingistä vastataan.
Sen mukaan tällä hetkellä koko vuorokauden keskiarvona 60–70 prosenttia kyydeistä toteutuu suunnitellusti. Ruuhka-aikojen ulkopuolella kyydin saa lähes normaalisti.
Helsingin Matkapalvelu korvaa julkista liikennettä. Palvelua voi käyttää asiointiin tai koulu- ja työmatkoihin, jos on saanut kuljetuspalvelupäätöksen.
Palvelua käyttää noin 15 000 helsinkiläistä. Kyytejä välitetään päivässä noin 2 000.