Poliisiylijohtajan tehtävään kahdeksan hakijaa – mukana kourallinen kovia nimiä

Nykyinen poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen jää eläkkeelle syksyllä. Uusi poliisiylijohtaja aloittaa tehtävässä 1. syyskuuta.

Seppo Kolehmainen
Seppo Kolehmainen on työskennellyt poliisiylijohtajana vuodesta 2015 saakka. Hän jää eläkkeelle 1. syyskuuta. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Tiina Salumäki
  • Marjatta Rautio

Poliisiylijohtajan virkaan hakee kahdeksan ihmistä.

Heidän joukossaan ovat muun muassa keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot, Poliisihallituksen poliisijohtaja Sanna Heikinheimo, Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki ja Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Risto Lammi.

Kaikilla heillä on pitkä kokemus poliisitoimesta ja johtamiskokemusta.

Robin Lardot on toiminut vuodesta 2013 lähtien keskusrikospoliisin päällikkönä. Tätä ennen hän oli keskusrikospoliisin apulaispäällikkönä vuosina 1999–2003. Hän on työskennellyt myös poliisijohtajana Poliisihallituksessa ja sisäministeriössä poliisiylitarkastajana. Lardot on oikeustieteen maisteri.

Sanna Heikinheimo on toiminut poliisijohtajana Poliisihallituksessa vuodesta 2017 lähtien. Hän on työskennellyt myös sisäministerön poliisiosastolla poliisiosaston poliisijohtajana ja keskusrikospoliisissa. Heikinheimo on koulutukseltaan oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari.

Poliisilaitoksilta kaksi kokenutta hakijaa

Kahdella hakijalla on kokemusta erityisesti poliisilaitosten johtamisesta.

Risto Lammi on toiminut Lounais-Suomen poliisilaitoksen päällikkönä joulukuusta 2019 lähtien. Vuosina 2017–2019 hän toimi sisäministeriön poliisiosaston ylijohtajana ja tätä ennen Pohjanmaan poliisilaitoksen päällikkönä. Lammi on valtiotieteen maisteri.

Ilkka Koskimäki on toiminnut Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkönä syyskuusta 2020 lähtien. Tätä ennen hän toimi Hämeen poliisilaitoksen poliisipäällikkönä ja Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkönä. Koskimäki on Heikinheimon tavoin oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari.

Lisäksi virkaa ovat hakeneet Raisa Jalma, Jouni Kolehmainen, Peter Marks sekä Niklas Nurmi.

Kolehmaisen kausi kesti liki vuosikymmenen

Nykyisen poliisiylijohtajan Seppo Kolehmaisen ensimmäinen eläkepäivä on 1. syyskuuta. Sitä ennen hän viettää kesäloman ja palaa vielä toimistolle elokuussa.

Kolehmainen valittiin poliisiylijohtaja Mikko Paateron seuraajaksi vuonna 2015.

Virka täytetään enintään viiden vuoden määräajaksi.

Kolehmainen toimi virassa lähes vuosikymmenen. Hän toimi tätä ennen Poliisiammattikorkeakoulun rehtorina.

Poliisiylijohtajan nimittää valtioneuvoston yleisistunto sisäministeri Mari Rantasen (ps.) esityksen pohjalta.