Yksi maailman kauneimmista hetkistä on, kun saa yliviivata asian to do -listalta.
Olen kovan luokan suorittaja. Nuorena opintopisteiden tipahtelu opintorekisteriin aiheutti mielettömän hyvänolontunteen. Olin saanut aikaan.
Puhelimestani löytyy läjä erilaisia tehtävälistoja. Löytyy listat puutarhasuunnitelmille, luettaville kirjoille, neulottaville neuleille ja matkakohteille.
Ammatinvalinnan takanakin saattaa olla jonkinlaista halua suorittaa ja nähdä suorituksensa.
Nykymaailman mittapuulla näyttää kuitenkin siltä, että olen uupumista kohti seilaava ongelmatapaus.
Nykymaailman mittapuulla näyttää kuitenkin siltä, että olen uupumista kohti seilaava ongelmatapaus.
Viime vuosina suorittamisesta on tullut kirosana. Psykologit ja hyvinvointiasiantuntijat kertovat kilpaa, että liika suorittaminen sairastuttaa ja uuvuttaa. Suorittamisesta pitäisi pyrkiä eroon tavalla tai toisella.
Puhe suoritusyhteiskunnasta on vaikuttanut ajatteluumme. Suorittamista ei saisi enää ihannoida.
Jos joku kertoo heräävänsä joka aamu kello viideltä treenaamaan, keskustelupalstojen väki povaa välittömästi burn outia. Pakkohan noin aktiivisen ihmisen on uupua ennemmin tai myöhemmin.
Psykologien mukaan moni suorittaja mittaa omaa arvoaan suorituksilla. Ei ole koskaan mihinkään tyytyväinen, eikä osaa jäädä kellumaan elämän virtaan.
Joidenkin kohdalla voi olla näin. Mutta itselleni ajatus tuntuu vieraalta.
Olen nimittäin huomannut olevani tyytyväinen nimenomaan silloin, kun olen keskellä tekemisen meininkiä. En silloin, kun makaan sohvalla ja vellon ajatuksissani.
Saati silloin, kun selaan sosiaalista mediaa. Siellä suorituksia riittää. Aina kun avaan somen, joku on väitellyt tohtoriksi tai remontoinut 200-neliöisen talon.
Aina kun avaan somen, joku on väitellyt tohtoriksi tai remontoinut 200-neliöisen talon.
Hidastamisesta tuskin on kenellekään haittaa, varsinkaan ylitunnollisille suorittajille.
Olen kuitenkin alkanut miettiä, saako nykyihminen jo liikaa selkään taputuksia siitä, että jättää asioita tekemättä tai tekee vähän sinnepäin?
Lukemisen sijaan pitäisi lueskella. Neulomisen sijaan neuloskella. Voi olla trendikkäästi itselleen armollinen, muuttaa erämaahan ja jättäytyä oravanpyörästä.
Mutta tuleeko siitäkään lopulta kovin auvoisa olo?
Suorittajan korviin armollisuuspuhe on alkanut kuulostaa tunkkaiselta. En tullut tänne vain tylsistymään.
Joillekin meistä suorittaminen ja aikaansaaminen ovat keinoja hallita elämäänsä tässä sattumanvaraisessa maailmassa. Taipumus suorittaa voi olla myös vahvuus.
Sen sijaan, että ajatellaan suorittamisen olevan yksiselitteisesti pahasta, olisi aiheellista pohtia, miksi suorittaminen hiertää.
Esimerkiksi kiivaassa työelämässä moni ylisuorittaja lopulta murtuu. Mutta onko suorittaminen uupumisen varsinainen syy?
Lähes jokaisen työ on nimittäin ytimeltään suorittamista. Asioita, joita pitää tehdä, jos haluaa palkkaa.
Lukemisen sijaan pitäisi lueskella. Neulomisen sijaan neuloskella.
Yleensä kun puhutaan suorittamisesta pahana asiana, puhutaankin oikeasti esimerkiksi rajattomuudesta, perfektionismista tai vertailusta.
Moni suorittaja kuitenkin osaa pitää omista rajoistaan kiinni ja hyväksyä, että aina ei kykene parhaimpaansa.
Eihän sitä muuten saisi ikinä aikaan. Korkein palkinto jäisi puuttumaan.
Loikoilulle on aikansa ja paikkansa. Välillä suorittajankin kannattaa lojua sohvalla ja levätä.
Mutta esimerkiksi lomilla mieluisten asioiden tekeminen edistää palautumista. Niissä hetkissä suorittaja kaivaa esiin ne listansa, jotka eivät liity työhön.
Listoillani on aina enemmän asioita kuin ikinä ehdin saada aikaan. Olen hyväksynyt sen.
En ehkä koskaan saa valmiiksi niitä 40 neuletyötä, joiden tekemisestä haaveilen. Tai luettua niitä lähes sataa kiinnostavaa kirjaa, joiden nimet olen kirjannut itselleni muistiin.
En ehkä koskaan istuta syyshortensiaa tai matkusta San Franciscoon.
Lisää kivaa puuhaa tulee koko ajan. Ja sitä vähemmän kivaakin. Arkeakin pitää suorittaa, että se pyörii.
Mutta kun yksi työ on tehty, voi pysähtyä, kaivaa listan esiin ja nauttia aikaansaamisen huumaavasta tunteesta.
Ja nyt yliviivaan tämän kolumnin kirjoittamisen to do -listaltani.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka valitsee rantaloman sijasta kaupunkiloman ja raahaa lomaseuransa museoihin ja muistomerkeille.