Porin kaupunginvaltuusto on päättänyt perustaa tilapäisen valiokunnan kaupunginhallituksen puheenjohtajiston erottamiseksi ja uuden valitsemiseksi. Päätös oli yksimielinen eikä asiasta käyty keskustelua.
Käytännössä kyse on siitä, että valtuusto haluaa erottaa kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Sampsa Katajan (kok.). Muu puheenjohtajisto eli puheenjohtaja Arja Laulainen (sd.) ja toinen varapuheenjohtaja Arto Nurmi (ps.) saavat jatkaa tehtävissään.
Luottamus mennyt
Valtakunnallisesti tunnettu poliitikko Sampsa Kataja on menettänyt luottamuksensa. Erottamisen vaatijat eivät ole kertoneet tarkemmin luottamuksen menetyksen syytä. Yle kertoi viikonloppuna, että taustalla on muun muassa Katajan alkuvuonna sattunut useiden päivien katoaminen.
Vastaava tilapäinen valiokunta on jo perustettu Satakunnan aluevaltuustossa, jonka puheenjohtaja Kataja on. Porin kokoomuksen valtuustoryhmä on erottanut hänet jäsenyydestään määräajaksi.
Kataja itse kertoi äskettäin eroavansa luottamustehtävistään, koska hän ei enää jaa samoja arvoja kokoomuksen kanssa. Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna kertoi Ylelle ennen valtuuston kokouksen alkua, että Katajan lupaamaa eroilmoitusta ei ole saapunut kaupungintalolle.
Sampsa Kataja oli kuntavaaleissa 2021 Porin kokoomuksen ääniharava 1 015 äänellä. Seuraavan vuoden aluevaaleissa hän keräsi 1 335 ääntä ja jäi vain 24 äänen päähän kokoomuksen suosituimmasta ehdokkaasta, kansanedustaja Matias Marttisesta. Kansanedustajana Kataja toimi vuosina 2007–2015.