Opiskelija Miia Vihervuori ostaa ruokaa äidilleen ja sisaruksilleen: ”Lisäksi ostan suurimman osan perheeni joululahjoista”

Kysyimme opiskelijoilta, millainen merkitys vanhempien antamalla rahalla tai sen puuttumisella on heidän taloudessaan. Vastauksista erottui hyvin vaihtelevia tilanteita.

Jyväskyläläiset opiskelijat Miia Vihervuori ja Kusti Riuttanen ovat erilaisessa asemassa sen suhteen, onko vanhemmilla mahdollisuus tukea heidän opiskelijaelämäänsä taloudellisesti. Video: Simo Pitkänen / Yle
  • Saara Heiskanen

Noin kolmannes korkeakouluopiskelijoista saa taloudellista tukea vanhemmiltaan. Keskimääräinen tukisumma on noin 100 euroa kuukaudessa, mutta vaihtelu on suurta.

Osa vanhemmista maksaa myös opiskelijoiden laskuja tai asumismenoja, jolloin tuen määrä on keskimäärin suurempi, kuin suora rahallinen tuki. Tiedot selviävät vuonna 2022 tehdystä Eurostudent-tutkimuksesta.

Opiskelijoiden taloudellinen tilanne on ollut viimeisen vuoden aikana tapetilla, sillä korkojen nousu, inflaatio ja hallituksen leikkaukset ovat osuneet myös heidän arkeensa. Tiukassa rahatilanteessa vanhemmilta saatava tuki voi nousta tärkeään rooliin.

Kysyimme tätä juttua varten opiskelijoilta, miten vanhempien tuki tai sen puute vaikuttaa heidän talouteensa. Vastauksia Ylen joukkoistukseen tuli muutamassa päivässä yli 450.

Moni mainitsee, ettei lainaa tarvitse ottaa

Tämän jutun nostot ovat lainauksia joukkoistuksesta. Suurin osa kertoi, että saa rahaa vanhemmiltaan.

Monessa vastauksessa korostuivat kolme asiaa: opintolainaa tarvitsee ottaa vähemmän, töitä ei tarvitse tehdä niin paljon ja opintoihin pystyy keskittymään paremmin kuin ilman vanhempien tukea olisi mahdollista.

Ilman saamaani taloudellista tukea joutuisin ottamaan opintolainaa, mikä ei ole tällä hetkellä ole kovin hyvä idea korkean korkotason vuoksi. Rahalla kustannan elintarvikkeita ja opiskelijatapahtumia.

Joanna Karppanen, yliopisto-opiskelija, 20

Vanhempieni kuukausittainen tuki mahdollistaa opiskelun ilman pakollista lainan nostamista. Ilman vanhempien tukea lainan käyttäminen olisi lähes pakollista. Kesätyörahat harvoin riittävät koko vuodeksi.

Kalle Kettunen, yliopisto-opiskelija, 22

Insinööriksi opiskeleva jyväskyläläinen Kusti Riuttanen kertoo, että hän saa vanhemmiltaan joitakin satoja euroja silloin tällöin.

Riuttasen mukaan päivittäinen pärjääminen ei ole kiinni vanhempien tuesta, mutta vapaa-ajan mahdollisuudet vähenisivät ilman sitä.

Kusti näppäilee läppäriä.
Kusti Riuttanen opiskelee Jyväskylän ammattikorkeakoulussa energia- ja ympäristötekniikkaa. Toinen opiskeluvuosi on pian paketissa. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

– Vanhempien tuki auttaa harrastuksissa ja sitä kautta omassa jaksamisessa. Se luo turvallisen tunteen, kun tietää, että apua saa enemmänkin, jos sitä tarvitsee.

Pääosin Riuttanen elää opintorahalla, asumistuella ja sijoituksistaan tulevilla tuloilla. Projektiluontoisia töitä on silloin tällöin. Lainaa hän ei ole ottanut.

Tuki vähentää myös stressiä

Vuonna 2021–2022 kerättyjen amis- ja lukiolaisbarometrien ja vuoden 2022 Eurostudent-tutkimuksen mukaan vanhemmiltaan taloudellista tukea saa noin 75 prosenttia lukiolaisista, noin puolet ammattikoulussa opiskelevista ja noin kolmannes korkeakouluopiskelijoista.

Osa Ylen joukkoistukseen vastanneista koki, että vanhempien tuki vähentää stressiä ja mahdollistaa mielenterveydestä huolehtimisen. Jotkut kertoivat, ettei opiskelu olisi edes mahdollista ilman vanhempien tukea.

Elintärkeä. Ruokaan ei olisi varaa, jos vanhemmat eivät maksaisi sitä. Tämän huomannut silloin, kun on silloin tällöin joutunut tekemään ruokaostokset parikin viikkoa omaan pussiin.

Tiia Hytönen, lukiolainen, 18

Se on äärettömän tärkeää oman opiskelukyvyn ylläpitämiseksi. Myöskään terapiassa käynti ei olisi mahdollista ilman vanhempien tukea.

Hilma Mikkonen, yliopisto-opiskelija, 26

Osa tukee itse vanhempiaan

Joukkoistukseen vastasi opiskelijoita, jotka kertoivat, etteivät saa vanhemmiltaan rahallista apua. Moni kokee tulevansa toimeen hyvin ilman vanhempien tukea, mutta osa myös kaipasi sitä.

Kun käyn töissä niin pystyn elättämään itseni opintojen ohella, enkä tarvitse vanhemmiltani tukea perus tarpeisiin. Mielestäni tämä toimii oikein hyvin ja olen tyytyväinen, että saan käydä ilmaista korkeakoulua!

Kati Pähn, ammattikorkeakouluopiskelija, 20

Taloudellisella tuella olisi suuri merkitys, mutta vanhempieni ei ole mahdollista tukea minua taloudellisesti oman tilanteensa takia.

Valtteri Kalliojärvi, ammattikorkeakouluopiskelija, 23

Jotkut vastaajat kertovat, että he tukevat itse vanhempiaan taloudellisesti. Myös biologian opiskelija Miia Vihervuori auttaa äitiään ja kolmea nuorempaa sisarustaan esimerkiksi ruokaostoksissa.

Miia Vihervuori kävelee portaita ylös.
Miia Vihervuori opiskelee Jyväskylän yliopistossa ekologiaa ja evoluutiobiologiaa. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

– Kun käyn äidin luona, saatan ostaa seuraavaksi viikoksi pakastimeen ruokaa. Lisäksi ostan suurimman osan perheeni joululahjoista.

Vihervuori nostaa joka kuukausi lainaa ja käy opintojen ohella osa-aikatyössä.

Opiskelijat eriarvoisessa asemassa

Tilastokeskuksen tutkijan Juhani Saaren mukaan korkeasti koulutetut vanhemmat tukevat korkeakoulussa opiskelevia lapsiaan useammin ja keskimäärin enemmän kuin matalasti koulutetut.

Hänen mukaansa tilanne vahvistaa koulutuksen periytyvyyttä.

– Toisilla on arjessa enemmän liikkumavaraa kuin toisilla. Koulutusjärjestelmästä on mahdollista ottaa enemmän irti, kun aikaa ei ole pakko käyttää töissä käymiseen.

Biologian opiskelija Miia Vihervuoresta on hienoa, että osa vanhemmista haluaa ja voi tukea lapsiaan rahallisesti. Toisaalta hän kokee, että se luo opiskelijoiden välille eriarvoisuutta. Insinööriopiskelija Kusti Riuttanen on samaa mieltä.

– Siksihän meille on luotu opintotukijärjestelmä, että kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet opiskella huolimatta taloudellisesta tilanteesta, Riuttanen sanoo.

Juttua on muokattu 16.5.2024 klo 20.39. Korjattu kohta, jossa kerrottiin aiemmin, että Kusti Riuttanen saa tukea vanhemmiltaan kuukausittain. Muokattu muotoon ”silloin tällöin”. Tarkennettu myös jutun alkupuolelta Eurostudent-tutkimuksen tekoajankohtaa.