Helsingin kaupunki on tiedottanut lisää kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan toukokuussa kohdistuneesta tietomurrosta.
Tietomurtaja pääsi käsiksi kaupungin 38 000 työntekijän tietoihin. Kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujulan mukaan tietovuoto koskee lisäksi pahimmassa tapauksessa yli 80 000 oppijaa ja heidän huoltajaansa.
Helsingin kaupunki kertoo, ettei voi tällä hetkellä yksilöidä sitä, keitä kaikkia tietomurto koskee.
Kaupungin mukaan esimerkiksi henkilötiedot ovat voineet vaarantua, jos henkilö on tai on ollut kasvatuksen ja koulutuksen toimialan asiakas eli esimerkiksi oppilas tai opiskelija.
Vuotaneita henkilötietoja voidaan väärinkäyttää esimerkiksi sähköpostikalasteluna, huijausviestinä tai identiteettivarkauden yrityksenä.
Helsingin kaupunki neuvoo mahdollisia tietomurron uhreja valppauteen. Heidän on hyvä esimerkiksi varautua epäilyttäviin yhteydenottoihin. Heidän tulisi suhtautua varauksella yhteydenottoihin, joissa luvataan jotain ja painostetaan toimimaan nopeasti.
Lisäksi varauksella on hyvä suhtautua epämääräisiin ja epäilyttävistä osoitteista tuleviin viesteihin. Tällaisten viestien linkkejä ei pidä avata ja ne pitää poistaa.
Kaupunki ohjeistaa käyttämään vahvoja salasanoja ja eikä samaa salasanaa tulisi käyttää esimerkiksi eri palveluissa tai laitteissa. Salasana tulisi vaihtaa jos on epäilys, että joku muu on saanut sen käsiinsä.
Kaupungin digitalisaatiojohtaja Hannu Heikkinen kertoo, että nyt kaupunki on tiedottanut asiasta yleisesti tietosuoja-asetuksen mukaisesti.
– Kun tiedämme yksittäisen ihmisen joutuneen varmuudella tietomurron kohteeksi, me lähestymme henkilöä henkilökohtaisesti.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä tietomurtona.
– Rikoksen asianomistaja on tällä hetkellä Helsingin kaupunki, jolta poliisi saa kaikki tarvittavat tiedot asian tutkintaa varten. Kaupunkilaisten ei tarvitse ottaa poliisiin yhteyttä, sanoo tiedotteessa poliisin apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen.