Eurooppaa laajasti järkyttänyt Slovakian pääministeri Robert Ficon ampuminen vaikuttaa myös Suomen poliittisen johdon turvallisuusjärjestelyihin. Valtioneuvoston turvallisuusjohtajan mukaan Slovakian ampumatapaus on esimerkki laajemmasta ilmiöstä.
Pääministeriin kohdistuneen väkivallan motiivin on epäilty olleen poliittinen. Fico on kotimaassaan mielipiteitä jakava hahmo. Hän johtaa kansalliskonservatiivista ja populistista Smer-puoluetta.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi jo eilen, että turvatoimia kiristetään Suomessakin.
Ministerien saamien uhkausten määrä on lisääntynyt kuluvan kevään ja aivan viime viikkojen aikana, sanoo valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen.
– Jos katson sitä uhka- ja vihaviestien määrää, mitä ministerit saavat ja joissa heidän henkeään tai terveyttään uhataan, ne ovat jonkin verran lisääntyneet.
Kurvisen mukaan on selvää, että Slovakian tapaus vaikuttaa turvallisuusarvioihin.
Suojelupoliisin mukaan suomalaisia ministereitä uhkaillaan säännöllisesti, mutta merkittävää uhkausten kasvua ei ole havaittu.
Turvatoimien tehostaminen ei aina näy ulospäin
Valtioneuvostossa on terästetty valppautta ja valmiutta. Kun uhkia arvioidaan, kaikki rajatapaukset määritetään tällä hetkellä vaarallisimpaan suuntaan, sanoo Kurvinen.
Kurvisen mukaan tämä voi näkyä osin esimerkiksi turvahenkilöstön määrän lisäämisenä. Kaikki tehostaminen ei kuitenkaan näy ulospäin.
Ministerien turvallisuusjärjestelyt perustuvat aina eri viranomaisten tietojen pohjalta tehtyyn kokonaisharkintaan. Riskitaso arvioidaan erikseen kussakin tapahtumassa, tilaisuudessa ja matkassa.
Eurovaalit ovat aivan nurkan takana, ja moni ministeri suuntaa vaalikentille oman puolueen kampanjaa vauhdittamaan. Supon mukaan uhkaavaa toimintaa, kuten häirintää ja ilkivaltaa, esiintyy Suomessa erityisesti vaalien alla.
Ehdokkaisiin ja heidän kampanjoihinsa kohdistuu häirintää etenkin verkossa. Myös vaalitilaisuuksissa yksittäisten henkilöiden aggressionpurkaukset ovat mahdollisia, suposta kerrotaan.
Kurvinen toivoo, että turvallisuusuhka-arvion korottaminen ei vaikuttaisi vaalikampanjointiin. Hän toteaa, että vaalikampanjoinnin pitää olla vapaata ja vaalien turvalliset.
– Tavoitteena on, että vaalitapahtumat pystytään viemään turvallisesti läpi.
Ministerien ohjelmaa jouduttu muuttamaan
Turvallisuusjohtaja Kurvisen mukaan joitain tilanteita on ollut, missä ministerin osallistuminen tilaisuuteen on jouduttu perumaan turvallisuussyistä. Tällaisia tapauksia on ollut myös kuluvalla vaalikaudella.
– Nämä päätökset ovat osoittautuneet ehdottoman oikeiksi. Taustalla on ollut asioita, joita en luonnollisesti voi tässä avata, Kurvinen muotoilee.
Turvallisuussyistä peruttiin esimerkiksi valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) tilaisuuksia pari viikkoa sitten, Kurvinen kertoo.
Tuolloin julkisuudessa puitiin perussuomalaisten kansanedustajan Timo Vornasen epäiltyä ammuskelua helsinkiläisen ravintolan edessä. Purran peruutusten tulkittiinkin liittyneen Vornasen tapaukseen.
Valtiojohdon turvajärjestelyistä vastaa Helsingin poliisilaitos. Suojelupoliisin rooli liittyy mahdollisten uhkien tiedusteluun, tilannekuvan ylläpitoon, analysointiin ja neuvontaan.
Suojelupoliisi seuraa aktiivisesti Suomen yleistä turvallisuustilannetta Slovakian pääministerin murhayrityksen jälkeen. Supon mukaan Slovakian tapauksella ei ole suoranaista vaikutusta Suomen turvallisuustilanteeseen.
Slovakian ammuskelu kertoo isommasta muutoksesta
Kurvinen toteaa, että uhka-arviot ovat olleet koholla jo ennen Slovakian ampumistapausta. Hänen mukaansa sinänsä erittäin valitettava tapaus on vain yksittäinen esimerkki suuremmasta muutoksesta.
Yhteiskunnassa vastakkainasettelu on syventynyt. Kurvisen mukaan tämä näkyy niin tilaisuuksissa, joihin ministerit osallistuvat, kuin ministerien saamassa palautteessa.
Moni miettii, voisiko sama tapahtua Suomessa tai muualla Euroopassa.
Kurvinen painottaa, että suomalaisten ei pidä olla huolissaan. Hän ei pidä todennäköisenä, että Slovakiassa tapahtunutta ja murhan yrityksenä tutkittavaa tekoa ryhdyttäisiin esimerkiksi kopioimaan.
Hereillä on kuitenkin syytä olla.
– Meidän on tarkasti seurattava, mitä tällaisten tapausten taustalla on. On myös tarkasteltava, onko meillä Suomessa samantyyppistä tapahtumatoimintaa, joka voisi tällaisiin tilanteisiin eskaloitua. Tätä työtä me teemme päivittäin, Kurvinen päättää.
Supo tarkkailee radikalisoitumista
Supo on kiinnittänyt huomiota polarisoitumiseen myös Suomessa. Sen mukaan syyt ovat yleisesti ottaen moniulotteisia, yhteiskunnan kehitykseen ja muutokseen liittyviä.
Supo tarkastelee ilmiön radikaaleimpia ilmentymiä. Supon näkökulmasta polarisoituminen näkyy nimenomaan aktivoitumisena, radikaalien tai ääri-ideologioiden houkuttelevuutena.
Ääri-ideologiat usein houkuttelevat henkilöitä tai väestönosia, jotka kokevat muutoksen vaikuttavan negatiivisesti heidän asemaansa ja tulevaisuuden näkymiin, suposta kerrotaan.
Fyysinen ja poliittisesti motivoitunut väkivalta poliitikkoja kohtaan on Suomessa erittäin harvinaista. Ylen selvityksen mukaan poliittisia väkivaltatapauksia on tapahtunut meillä alle kymmenen.
Juttua korjattu 17.5.2024 kello 10.35. Tarkennettu kappaletta, jossa kerrotaan, että Slovakian tapaus vaikuttaa turvallisuusarvioihin Suomessa. Alkuperäisestä muotoilusta sai kuvan, että myös suojelupoliisi on todennut näin. Todellisuudessa suojelupoliisi ei kuitenkaan vastaa valtiojohdon turvallisuudesta, eivätkä Supon mukaan valtioiden turvallisuustilanteet ole keskenään suoraan verrannollisia.