Pirkanmaan hyvinvointialueelta lähtee koko- tai osa-aikaeläkkeelle ainakin 6 000 ihmistä lähimmän kymmenen vuoden aikana. Tämä on enemmän kuin neljäsosa nykyisistä henkilötyövuosista.
Riittävän monien ammattilaisten hankinta eläkkeen tai muun takia lähtevien tilalle ei ole helppoa. Oman rekrytoinnin kautta saatiin vuonna 2023 vähän yli puolet avoimista paikoista täytetyksi. Muihin on tarvittu sijaispankin lisäksi vuokratyötä.
Jälkimmäiseen meni viime vuonna yli 40 miljoonaa euroa, käy ilmi hyvinvointialueen viime vuoden henkilöstökertomuksesta. Aluehallitus käsittelee henkilöstökertomusta maanantaina. Viime vuoden alijäämä oli kaikkiaan noin 120 miljoonaa.
Viime syksynä alueella käytiin yhteistoimintaneuvottelut. Tuloksena oli 240 henkilötyövuoden vähennykset, jotka on tarkoitus toteuttaa ilman lomautuksia ja pääosin ilman irtisanomisia. Tämä vastaa noin 12 miljoonaa euroa. Tehtyjä henkilötyövuosia oli noin 19 500, josta 240 on noin 1,2 prosenttia.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.