Valtuusto torppasi Lahti Energian myyntihankkeen – luvassa veronkorotuksia ja palvelujen leikkauksia

Lahden kaupunginvaltuusto päätyi kuusi tuntia kestäneessä kokouksessaan lopulta kannattamaan talouden tasapainottamista ohjaavan ryhmän esitystä.

Lahden kaupunginvaltuuston äänestystulos näyttöruudulla.
Demarivaltuutettu Pasi Karjalaisen esitys voitti kaupunginhallituksen tekemän pohjaesityksen selvin numeroin. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle
  • Miki Wallenius

Lahden valtuusto ei lähde selvittämään Lahti Energian myyntiä, vaan energiayhtiö pidetään kokonaan kaupungin omistuksessa.

Valtuusto asettui demareiden Pasi Karjalaisen esityksen taakse. Karjalaisen esitys oli yhtä kuin hänen vetämänsä talouden tasapainottamista ohjaavan ryhmän esitys.

Ohjausryhmä etsi säästökeinoja 50 miljoonan euron edestä, joita se esitteli julkisuudessa huhtikuun lopulla. Se sisältää veronkorotuksia ja palveluiden leikkauksia.

– Se ei ole täydellinen, eikä hyväkään, mutta voin seisoa sen takana, tunnusti Karjalainen valtuuston edessä.

Yli kuusi tuntia kestäneessä kokouksessa äänestettiin ensin kaupunginhallituksen päätösehdotuksen ja Pasi Karjalaisen tekemän muutosesityksen välillä.

Karjalaisen esitys voitti äänin 33–25, yhden äänestäessä tyhjää.

Tämän jälkeen äänestettiin vielä Karjalaisen ja Sonja Falkin (kd.) tekemän muutosesityksen välillä. Falk esitti, että kaupungin talouden tasapainottamiseen ei käytettäisi veronkorotuksia.

Tämänkin Karjalaisen esitys voitti numeroin 34–21, neljän äänestäessä tyhjää.

Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen puhuu kaupunginvaltuustolle.
Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen kävi välillä todistamassa, että hän noudattaa valtuuston tahtoa, oli päätös mikä tahansa. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Lahden kaupungin johtoryhmä kokoontuu tiistaiaamuna pohtimaan mitä valtuuston päätös käytännössä merkitsee, sillä kaupunginhallituksen täytyy tehdä talouden kehyspäätöksiä pikaisesti.

Kokoomus haluaa erottaa kaupunginhallituksen

Kokouksen päätteeksi Lahden Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen tilapäisen valiokunnan perustamisesta kaupunginhallituksen erottamiseksi.

Valtuustoryhmän mielestä kaupunginhallitus on kyvytön tekemään johdonmukaisia esityksiä, joita valtuusto kykenisi hyväksymään.

Valtuustosalissa allekirjoituksia kertyi muistakin ryhmistä.