Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme on jo ajanut alas Hattulassa Kunto Tuulian toiminnan. Kunto Tuulian toiminta siirtyi Hämeenlinnan Ilveskotiin toukokuun alussa. Muutos on tehty nopeasti, jotta henkilöstön saatavuus ympärivuorokautisen hoidon yksiköihin on voitu turvata, perustellaan hyvinvointialueen tiedotteessa.
Lisäksi Toimelan lyhytaikaisyksikkö on jo suljettu Lopella. Lyhytaikaishoidon piirissä oleville asiakkaille on järjestetty hoitojaksot muista yksiköistä.
Ikäihmisten asumispalveluiden yksiköihin on luvassa lisää muutoksia kesänä aikana. Oma Hämeen tiedotteessa kerrotaan, että Helmikodin toiminta Hausjärvellä päättyy henkilökuntapulan vuoksi vielä ennen kesälomakautta.
Helmikodin toiminta ja henkilökunta siirtyvät toukokuun lopulla Hausjärvellä Koivumäen asumispalveluyksikköön, jossa asukkaille tarjotaan pitkäaikaishoivaa.
Lisäksi Oma Häme on päättänyt keskittää lyhytaikaista, ympärivuorokautista hoivaa harvempiin yksiköihin henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi. Tämän vuoksi Forssassa suljetaan Amerikan intervalliosasto kesäkuun lopussa.
– Kaikille asiakkaille on turvattu heidän saamansa palvelut muista asumisyksiköistä. Asiakkaisiin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti ja kerrottu näistä muutoksista, kertoo ikäihmisten asumispalveluiden tulosaluejohtaja Raila Lahtinen tiedotteessa.
Muutokset perustuvat aluevaltuuston 9. huhtikuuta tekemään päätökseen palveluverkkomuutoksista.
Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.