Britanniassa lähdetään vaaleihin hurjilla lupauksilla - brittinuoret armeijaan ja äänioikeus 16-vuotiaille

Armeijassa ei innostuta pääministerin vaalivaltista. Oppositio aikoo antaa äänioikeuden 16-vuotiaille.

Britannian pääministeri Rishi Sunak aikoo valjastaa jokaisen 18-vuotiaan vuodeksi armeijaan tai vapaaehtoistyöhön, jos hallituspuolue voittaa tulevat vaalit.
  • Kirsi Crowley

LONTOO Britanniassa puolueet aloittavat vaalikampanjansa isoilla lupauksilla, jotka taatusti jakavat äänestäjiä entisestään. Konservatiivisen puolueen johtaja ja pääministeri Rishi Sunak aikoo määrätä kaikki 18 vuotta täyttäneet nuoret varusmiespalvelukseen. Nykyisin maassa on ammattilaisarmeija. Vaalivoittajaksi ennustetun työväenpuolueen johtaja Keir Starmer taas lupaa äänioikeuden jo 16-vuotiaille.

Sunakin suunnitelmien mukaan joka vuosi 30 000 nuorta lähetetään armeijaan. Suurin osa 18-vuotiaista joutuisi vuoden ajan ilmaiseen vapaaehtoistyöhön yhteisöissä viikonlopun ajan kerran kuukaudessa.

– Britannian edessä on entistä vaarallisempi ja jakautunut tulevaisuus. Ei ole epäilystäkään siitä, että demokraattiset arvomme ovat uhattuna. Siksi otamme käyttöön uuden rohkean asepalvelusmallin 18-vuotiaille, sanoi Sunak tiedotteessaan.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan konservatiivinen puolue arvioi, että projekti maksaa liki kolme miljardia euroa.

Pääministeri Rish Sunak takki läpimärkänä.
Pääministeri Rishi Sunak ilmoitti yllättäen parlamenttivaaleista viime viikolla. Sateessa puhuneen pääministerin märkä olemus nähtiin brittilehdissä kuvaksi hallitsevan puolueen tilasta. Kuva: EPA-EFE

Sunakin mukaan uudistus rahoitettaisiin osin rahalla, joka on saatu takaisin veronkiertäjiltä ja varoilla, jotka oli alun perin tarkoitettu käytettäväksi Pohjois-Englannin köyhien alueiden kehittämiseen.

Sunak toivoo yhteisön painetta ja kehottaa yrityksiä suosimaan asepalveluksen käyneitä rekrytoinnissaan. Asepalveluksesta kieltäytymisestä ei tämän hetken tietojen mukaan seuraisi rangaistusta.

Oma ministeri ampui idean alas

Sunakin idea on vastatuulessa myös omassa puolueessa. Puolustushenkilöstöministeri Andrew Murrison on tyrmännyt idean. Financial Times -lehden mukaan hän muun muassa varoitti moraalin rappiosta ja voimavarojen puutteesta, kun mahdollisesti haluttomia nuoria varusmiehiä tuotaisiin ammattilaisten joukkoon.

Murrison sanoi parlamentille pari päivää ennen Sunakin lupausta asevelvollisuudesta, että puolustusministeriöllä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia asevelvollisuuden palauttamiseksi Britanniaan.

Britanniassa oli asepalvelus voimassa toisen maailmansodan jälkeen vuoteen 1960 asti. Sen jälkeen maassa on ollut ammattilaisarmeija. Tämän vuoden tammikuussa maavoimien komentaja kenraali Patrick Sanders vaati, että Britanniaan perustetaan kansalaisarmeija, koska sodan uhka kasvaa Venäjää vastaan.

Vielä alkuvuonna pääministerin kanslia vähätteli kenraalin arviota ”hyödyttömäksi” ennustukseksi tulevaisuuden konflikteista. Nyt hän haluaa herättää asepalveluksen henkiin.

Armeijan sotilaiden määrä on kutistunut. Maavoimissa on enää 74 000 sotilasta. Meri- ja ilmavoimissa on yhteensä saman verran työvoimaa. Määrä on vähentynyt jo vuosikymmenien ajan. Viime vuonna sotilaiden määrä väheni yli viidellä tuhannella.

Yle haastatteli tammikuussa lontoolaisia asepalvelukseen osallistumisen halusta. Silloin moni piti ajatusta vieraana.

16-vuotiaat tarvitsevat äänioikeuden, uskoo työväenpuolue

Britanniaa 14 vuotta hallinneiden konservatiivien ennustetaan häviävän heinäkuiset parlamenttivaalit työväenpuolueelle. Pääministeri Rishi Sunak ilmoitti vaaleista yllättäen viime viikolla. Konservatiiveille ennustetaan parinkymmenen prosentin ääniosuutta, työväenpuolueelle yli 40 prosenttia.

Työväenpuolueen johtaja Keir Starmer taas pitää tärkeänä, että 16-vuotiaat saavat äänioikeuden.

– Jos voit työskennellä, maksaa veroja ja palvella asevoimissa, sinun pitäisi saada myös äänestää, Starmer sanoi kampanjatilaisuudessaan West Midlandsin alueella Keski-Englannissa The Guardian-lehden mukaan.

Äänestysiän madaltaminen lisäisi äänestäjien määrää arviolta 1,5 miljoonalla henkilöllä.

Turvapaikanhakijoiden lennot Ruandaan saattavat peruuntua

Tulevissa vaaleissa äänestäjille tärkeimpiä kysymyksiä ovat mielipidetiedustelujen mukaan elinkustannuskriisi, julkisen terveydenhuollon ongelmat ja maahanmuutto.

Konservatiivisen hallituksen maahanmuuttoa patoamaan tarkoitettu Ruanda-suunnitelma on jätetty roikkumaan vaalien yli, vaikka sitä on pidetty vaaliteemana. Britannian hallitus on maksanut satoja miljoonia euroja Ruandalle, jotta Britannia voi lähettää sinne maahan saapuvia turvapaikanhakijoita. Pääministeri Rishi Sunak vannoi ennen vaaleja, että lennot pääsevät alkuun kesän aikana.

Nyt hän ilmoittaa, että lennot pääsevät matkaan heinäkuussa parlamenttivaalien jälkeen, jos puolue voittaa vaalit. Työväenpuolue on sanonut peruvansa turvapaikanhakijoiden passittamisen Ruandaan, jos se voittaa vaalit.

Ruanda-uhasta huolimatta veneillä Englannin kanaalin yli maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä on noussut tänä keväänä ennätyskorkeaksi. Tänä vuonna maahan on tullut veneillä yli 10 000 turvapaikanhakijaa.