Laivayhtiö Tallink Silja alkoi viime kesänä boikotoida ruotsalaista Marabou-suklaata sen monikansallisen omistajan Venäjä-kytkösten vuoksi.
Ruotsissa Marabouta ovat boikotoineet useat kaupat, ravintolat, virastot ja kaupungit sen jälkeen, kun suklaan omistaja Mondelez joutui Ukrainan mustalle listalle yhä jatkuvan Venäjän-liiketoimintansa vuoksi.
Jopa Ruotsin kuningashuone julisti Marabou-boikotin viime tammikuussa.
Nyt suomalais-virolaisen Tallink Siljan boikotti on kuitenkin ohi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Hufvudstadsbladet.
Laivayhtiö kertoo Ylelle, että se ei tehnyt uusia Marabou-tilauksia useaan kuukauteen. Suklaa ei kuitenkaan ehtinyt missään vaiheessa kadota laivakauppojen hyllyiltä, koska varastoissa oli sitä ennestään niin paljon.
Lopulta ostoboikotti lopetettiin tehottomana, koska se ei Tallinkin mukaan ottanut tuulta alleen.
– Yritimme vaikuttaa Mondeleziin, jotta se tekisi eettisen päätöksen vetäytyä kokonaan Venäjältä. Kutsuimme myös vähittäiskaupparyhmiä osallistumaan tähän boikottiin ja auttamaan vaikuttamaan yhteisesti suuremmalla vaikutuksella, kertoo Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.
Suomalaiset kauppaketjut eivät kuitenkaan halunneet lähteä mukaan boikottiin. Nöjdin mukaan niitä olisi tarvittu, jotta asialla olisi ollut vaikutusta.
Toinen laivayhtiö Viking Line kuitenkin jatkaa edelleen viime kesänä alkanutta omaa Marabou-boikottiaan.
– Emme tällä hetkellä osta sisään Marabouta, vaikka olemme huomanneet, että maissa sitä on saatavilla lähes joka paikassa, sanoo Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström.
Viking Line kannattaa hänen mukaansa Venäjän-vastaisten pakotteiden kiristämistä koko EU:ssa, jotta boikotointi ei jäisi yksittäisten yritysten harteille.