Kun näin uutisen Valkeakoskella tapahtuneesta 15-vuotiaan tytön epäillystä surmasta ja raiskauksesta, ohitin sen nopeasti. Vasta muutaman päivän päästä, kun ystäväni soitti ja halusi puhua, huomasin, että en ollut kyennyt ajattelemaan tai tuntemaan mitään.
Vanha trauma potki sisään. Se teki minulle suojamuurin. Ei enempää tietoa eikä tunteita, sillä painajaiset palaavat. Ja ne palasivat.
Emme voi vain hyväksyä seksuaalista väkivaltaa osaksi elämää.
Olen perehtynyt erityisesti nuorten seksuaaliväkivaltaan, valitettavasti myös omakohtaisen kokemuksen kautta, ja haluan muistuttaa, että vaikka kansalaisia rauhoitellaan sillä, että juuri tämänkaltainen henkirikos on harvinainen, seksuaalinen väkivalta ei ole harvinaista.
Harvinaisesta rikoksesta puhuminen vihjaa, että tuolla jossain yhteisön reunamilla on muutamia väkivaltaisia poikkeustapauksia, eikä mitään kriisiä ole käsillä. Tämä voi viestittää, että oikeastaan mitään ei ole tehtävissä.
Ihmettelen, miksi tällainen rauhoittelu olisi tarpeen? Itse olen tyytyväinen jokaisesta hätähuudosta ihmiselämän arvokkuuden puolesta.
Tai keitä tässä edes rauhoitellaan? Vihaisia naisia, joita pelätään, koska heidän raivonsa purkautuminen saattaisi oikeasti muuttaa tätä maailmaa?
Väkivaltaa ruokkii naisvihamielinen kulttuuri, joka vaikeuttaa kaikkien sukupuolten elämää. Monet asiantuntijat ovat jo vuosia yrittäneet kertoa arkisen naisvihan olevan myös vakavamman väkivallan taustalla, mutta en tiedä, onko heitä haluttu kuunnella.
Seksuaalinen väkivalta ei ole harvinaista. Se on kammottavan yleistä. Amnestyn mukaan Suomessa jopa 50 000 naista vuosittain kokee seksuaalista väkivaltaa.
Henkirikosten uhreina on harvemmin nuoria, mutta seksuaalisen väkivallan kohdalla asia on toisin. Tilastokeskuksen mukaan puolet 16–34-vuotiaista naisista on kokenut seksuaalista väkivaltaa. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla kokemukset seksuaalisesta väkivallasta ovat THL:n mukaan kaksi kertaa muita yleisempiä.
Kun me katsomme näitä lukuja, pitäisi herätä kysymys: missä ovat seksuaaliväkivallan tekijät?
Heitä on valtava joukko keskuudessamme ja juuri ketään heistä ei ole tuomittu teoistaan. Valtaosasta ei tehdä edes rikosilmoitusta vaikka ilmoitukset ovat lisääntyneet. Naisten vaientaminen on onnistunut.
Helsingin Sanomien jutussa tutkija Markus Kaakinen sanoo: ”Jos meille tulee olo, että emme voi hallita riskiä, alamme pelätä”.
Pelko ei ole minusta tässä se ongelma vaan seksuaalinen väkivalta.
Minä ja naiset, joita tunnen, me, olemme aina pelänneet. Me emme ole koskaan voineet hallita riskiä. Ehkä miehillä herää nyt myös jokin pelko, joka liittyy heidän omaan heikkouteensa, mutta minä olen pelännyt niin kauan kuin muistan. Kuten Susan Brownmiller on kirjoittanut klassikkoteoksessaan Against Our Will, naiset on koulutettu raiskausten uhreiksi.
Mökilläkin keskellä metsää lukitsen oven ajatellen, että toivottavasti kukaan ei yritä tappaa minua, kun olen yksin täällä.
Valitettavasti uhria ei aina uskota. Mahdolliset tutkinta- sekä oikeusprosessit ovat uhrille vaikeita ja lisää kärsimystä aiheuttavia. On kauheaa sanoa tämä, mutta vain siinä hirvittävässä tapauksessa, että uhri surmataan, häntä uskotaan varauksetta.
Koska oikeuden saamisessa on yhä esteitä, väitän, että oikeussali ei ole uhrin paikka. Siksi pelkkä lainsäädäntö ei ole ratkaisu.
On lukemattomia hetkiä, jotka olisivat voineet johtaa siihen, että nuoren ihmisen ei olisi koskaan tarvinnut kuolla ja perheen menettää läheistään. Väkivalta ei ole väistämätöntä.
Näistä kysymyksistä voimme lähteä purkamaan ongelmaa: miksi pojalle on kauheinta olla tyttömäinen, miksi miehisyyttä pitää vieläkin todistaa ja kuka hyötyy sukupuolihierarkian pönkittämisestä?
Emme voi vain hyväksyä seksuaalista väkivaltaa osaksi elämää. Ehkä meidän pitääkin hätääntyä ja löytää tuosta hädästä halu kantaa myös yksilöinä vastuuta sen kulttuurin muuttamisesta, joka tekee Suomesta EU:n toiseksi vaarallisimman maan naisille.
Susanna Hast
Kirjoittaja on väkivallan tutkija ja kirjailija, joka toivoo, että myös vähemmistöihin kuuluvien kohtaamasta väkivallasta syntyisi laajaa yhteiskunnallista keskustelua.