Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina puoliltapäivin Jyväskylän Kävelykadulle on pystytetty neljä eurovaalitelttaa. Helteisellä aukiolla aatetta, pientä purtavaa ja mainostavaraa tarjoavat kokoomus, SDP, kristillisdemokraatit ja vihreät.
Miten vaalikampanjat kiinnostavat?
– Toivotaan, että vaali-into tästä vielä kasvaa, mutta kyllä tuolla maakunnassa on ollut loistava vastaanotto, puolueensa Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Pekka Tuominen (kd.) kertoo.
Mistä ihmiset sitten kyselevät vaaliteltalla?
– Metsä, metsä ja metsä. Ja pullonpalautus ja pullonkorkit, Tuominen listaa ihmisten yleisimpiä eurovaaliaiheita.
Kokoomuksen toiminnanjohtaja Eeva-Kaisa Rouhiainen sanoo, että eurovaalit kiinnostavat ihmisiä, jotka ovat muutenkin kiinnostuneita vaikuttamisesta.
– Tavan tallaajalle ne ovat ehkä vieläkin kaukainen asia. Jotkut kysyvät, että koskas ne vaalit ovat, Rouhiainen kertoo.
Yksi ykkösteema on äänestäjille Rouhiaisen mukaan turvallisuus.
Kokoomuksen toiminnanjohtaja pelkää, että äänestysinto voi jäädä alhaiseksi.
– Jos ensi viikollakin on näin kaunista, mökki alkaa kiinnostaa, hän arvelee.
SDP:n vaaliteltalle väkeä houkutellaan grillimakkaralla. Paikalla ovat myös puolueen keskisuomalaiset kansanedustajat.
Jämsäläisen Piritta Rantasen kampanjapäällikkö Esa Niivee sanoo, että europarlamenttivaalit vaikuttavat nyt kiinnostavan keskisuomalaisia kuin aiemmin.
Mikä ihmisiä erityisesti näissä vaaleissa askarruttaa?
– Turvallisuus ja työelämän muutokset. EU-tasolla tehdään kuitenkin paljon lakeja, jotka vaikuttavat täällä paikallisesti, Niivee kertoo.
Kampanjaväki ei viivy paahteisella kävelykadulla koko päivää. Vihreiden vaalitelttakin katoaa paikalta, ennen kuin toimittaja pääsee kierroksellaan sinne asti.
Vihreiden Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Arto Lampila kertoo puhelimessa, että ihmiset pysähtyvät herkästi vaalikojulle juttelemaan.
– Vihreiden äänestäjille nämä ovat tärkeät vaalit. Meiltä kysellään paljon sitä, miten EU voi kirittää Suomea luonto- ja ilmastoasioissa, Lampila kertoo.
Puolueiden piirijärjestöjen nettisivuilla vaalihuuma vaikuttaa vaisummalta kuin kävelykadulla. Eniten eurovaaliasiaa ja tietoa paikallisista tapahtumista on kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten sivuilla.
Keskustan, SDP:n ja vasemmistoliiton piirin sivulla eurovaalit eivät näy. Vasemmistoliiton piirillä on linkki vaaliviikon tapahtumiin, mutta kyse on talven presidentinvaalista.