Eurovaaleissa äänestettiin Oulun vaalipiirissä ennakkoon vilkkaammin kuin edellisissä vaaleissa

Oulun vaalipiirissä ennakkoäänestyspäivistä viimeisin oli vilkkain. Naiset kävivät vaaliuurnilla hieman miehiä ahkerammin.

Kädet pitelevät valkoista äänestyslipuketta.
Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkoi Suomessa 29.5.2024. Kuva: Mimmi Nietula / Yle
  • Tiia Korhonen

Eurovaaleissa äänestettiin ennakkoon Oulun vaalipiirissä vilkkaammin kuin edellisissä eurovaaleissa. Eilen tiistaina päättyneen ennakkoäänestyksen jälkeen vaalipiirin äänestysprosentti on 21,7, kun edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten se oli 19,5.

Oulun vaalipiirissä ennakkoäänestyspäivistä viimeisin oli vilkkain. Naiset kävivät vaaliuurnilla hieman miehiä ahkerammin.

Aktiivisin kunta oli Pohjois-Pohjanmaan Hailuoto, missä ennakkoon äänesti 28,9 prosenttia äänioikeutetuista. Toiseksi aktiivisin kunta oli Kainuun Puolanka äänestysprosentin ollessa 25,6.

Vaisuinta äänestysinto oli Pohjois-Pohjanmaalla Siikalatvassa, missä ennakkoon äänensä antoi 15,6 prosenttia äänioikeutetuista. Kainuussa into oli vaisuinta Hyrynsalmella, missä äänestämässä kävi ennakkoon 17 prosenttia äänioikeutetuista.

Koko maassa ennakkoäänestysprosentti on 25,3.

Europarlamenttivaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9. kesäkuuta.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.