Tuhannelle heinäpäälle puettiin nollan euron kesäasut – Hiljainen kansa sai kesävaatteet ylleen
Ympäristötaideteos Hiljainen kansa on ollut nykyisellä paikallaan Viitostien varrella kolmekymmentä vuotta.
Kysyimme yhdeltä Hiljaisen kansan heinäpäältä outfitin hintaa. Video: Ville Kinnunen / Yle
Maaria Haikola,
Juha Virranniemi
Suomussalmen Hiljainen kansa sai torstaina ylleen uudet kesävaatteet.
Teos muuttaa muotoaan vierailijoiden mukana. Kuka tahansa voi ottaa vaatteen linnunpelättimäisen hahmon päältä ja korvata sen toisella vastaavalla vaatteella.
Aina ei käy näin.
– Kyllä täältä nahkatakit hävisivät aikanaan. Vaatteita saa vaihtaa, mutta pitää tilalle tuoda. Ei saa jättää pelkkää ristiä paikalleen, taiteilija Reijo Kela sanoo.
Reijo Kelan Hiljainen kansa -teos on löytynyt Viitostien varrelta jo 30 vuoden ajan. Kuva: Maaria Haikola / Yle
Heinäpäille vaihdettavia vaatteita riittää. Niitä lähetetään jopa ympäri maailmaa. Mukana on usein toive, että vaatteen lähettäjä saisi valokuvan heinäpään uudesta lookista.
Teos on ollut olemassa kolmekymmentä vuotta. Perinteiseen tapaan talkoojoukko vaihtaa tuhatpäisen joukon vaatteet kahdesti vuodessa.
Katso kuvista, miten talkoolaiset vaihtavat Hiljaisen kansan vaatteita.
Tältä Hiljainen kansa näyttää kesän 2024 vaatteissa.