Kaakkois-Suomen järvet ovat hellejakson seurauksena poikkeuksellisen lämpiä, noin 22–24-asteisia. Asiasta kertoo Kaakkois-Suomen ELY-keskus.
Elyn mukaan pienissä ja matalissa järvissä veden lämpötila on ollut jopa 27 asteista, kun mittauksia on tehty rannan tuntumassa.
Kaakkois-Suomen rannikkoalueella pintaveden lämpötila on puolestaan keskimäärin 20–22 astetta. Sisä- ja ulkosaaristossa tuulet ovat sekoittaneet tehokkaasti vesiä, minkä seurauksena lämpöasteet ovat laskeneet muutamilla asteilla.
Sinilevä ei vielä ongelma
Kaakkois-Suomen rannikolla ei ole toistaiseksi havaittu sinilevää. Sisävesillä on tehty joitain yksittäisiä havaintoja. Esimerkikiksi Lappeenrannan Haapajärvellä oli kesäkuun alussa pieniä määriä levää.
Suomen ympäristökeskuksen ja ELY-keskusten levähavannointi käynnistyi kesäkuun alussa. Kaakkois-Suomessa havaintopisteitä on yhteensä 17 kappaletta. Seuranta jatkuu aina elokuuhun saakka.
Tyypillisesti ensimmäiset sinilevähavainnot tehdään elyn mukaan vasta juhannusviikolla. Tyyni ja lämmin sää kuitenkin nopeuttavat sinilevälauttojen syntymistä.
Sinileväkukintojen riski olemassa
Isojenkin sinileväkukintojen riski on merialueella olemassa tänäkin kesänä, sillä Itämeren ravinnetilanne on pysynyt levien kasvulle otollisena.
Levätilannetta seurataan Suomen ympäristökeskuksessa muun muassa satelliittiteknologian avulla. Ympäristökeskus seuraa satelliittiteknologian avulla järvien ja merien tilaa. Satelliittihavaintojen avulla kartoitetaan Itämeren pintaleväkukintoja, mutta myös esimerkiksi järvien pintalämpötilaa ja sameutta.