Suosittu keikkapaikka jätti palkkiot maksamatta: ”Nyt on seinä vastassa”

Kulttuuritila Nuijamiestä Lappeenrannassa pyörittävä yhdistys on ahtaalla. Arvostettu ja palkittu kulttuuritoimija on korviaan myöten veloissa.

Kulttuuritila Nuijamiehen sisäänkäynti ja viereinen terassi.
Nuijamies sai alkuvuosina huimia apurahoja ja jopa Aki Kaurismäki lähti tukemaan kulttuuritilaa. Nyt kulttuuritila Nuijamies on talousvaikeuksissa. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
  • Elli Sormunen

Lappeenrantalaismuusikko Seppo Äikäs on keikkaillut alkuvuoden aikana kaksi kertaa palkitussa kulttuuritila Nuijamiehessä. Molemmista keikoista on keikkapalkkio saamatta.

Äikäs on kysellyt etenkin loppiaisen aikaan heitetyn keikan palkan perään ja lähettänyt laskun.

– Tuntuuhan se tyhmältä kysellä ja soitella perään, kun kaikki oli etukäteen sovittu, Äikäs toteaa.

Äikäs yhtyeineen ei ole yksin. Moni muukin artisti odottaa keikkapalkkiotaan Nuijamieheltä. Alkuvuoden ajalta maksamattomia keikkalaskuja on noin 20 000 euron edestä.

Seppo Äikäs on heittänyt kaksi keikkaa alkuvuoden aikana Nuijamiehessä, muttei ole saanut keikkapalkkioitaan. Videon kuvaus Elli Sormunen / Yle ja editointi Mikko Savolainen / Yle

Kaurismäkeä ja alamäkeä

Lappeenrannan keskustassa sijaitsevan kulttuuritila Nuijamiehen tarina sai alkunsa, kun elokuvajätti Finnkino lopetti elokuvateatteritoiminnan Nuijamiehessä vuonna 2017.

Kulttuuriväki otti purku-uhan alla olleen historiallisen rakennuksen haltuunsa, ja Nuijamiehen voittokulku kulttuuritilana alkoi.

Kulttuuritila Nuijamiehen alkuvuodet olivat huimia: vuonna 2018 Suomen kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto myönsi 40 000 euron maakunnallisen kärkihankeapurahan, Kaakkois-Suomen taidetoimikunta palkitsi sen kaupunkikulttuuritekona 5 000 eurolla ja Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö myönsi 10 000 euron apurahan.

Lisäksi vuonna 2020 Ylen Egenland-ohjelma nosti Nuijamiehen kotimaan 100 ainutlaatuisimman matkakohteen joukkoon.

Nauravaa yleisöä katsomossa punaisilla penkeillä.
Tilasta muotoutui kaupunkilaisten olohuone, jossa ovat esiintyneet artistit Maija Vilkkumaasta Maustetyttöihin ja suomalaisiin stand up -tähtiin. Kuva: Minna Kaipainen / Yle

Nuijamiehen kulttuuritilaa varten perustettu yhdistys alkoi järjestää tapahtumia ja vuokrata tilaa. Yhdistykseen otti yhteyttä myös elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, joka ilmoitti halunsa ryhtyä hankkeen ja tilan suojelijaksi.

Kaikki näytti ulospäin olevan kunnossa.

Kulttuuritilan alamäki alkoi, kun vuonna 2021 Nuijamies-yhdistys osti Osuuspankin omistuksessa olleen Nuijamiehen kiinteistön itselleen.

Kulttuuritila Nuijamiehen elokuvateatterisali.
Nuijamiehen rakennus valmistui vuonna 1954 Lappeenrannan keskustaan. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Per Björkvall. Kuva: Kari Kosonen / Yle

Maksamattomia laskuja 100 000 euroa

Keikkalaskut eivät ole ainoa, jotka ovat jääneet rästiin. Nuijamies-yhdistyksellä on maksamattomia laskuja noin 100 000 euron verran: tilan käyttökustannuksia, tontin vuokria, vakuutuslaskuja ja veroja.

Lainoja yhdistys on ottanut kiinteistön ostoon, sähköremonttiin ja yleisesti toiminnan järjestämiseen.

Kulttuuritila Nuijamiehen toimitusjohtaja Mikko Vento.
Toimitusjohtaja Mikko Vento kertoo, että yhdistyksellä on kiinteitä kuluja kuukausittain 10 000 euroa, josta kolmannes menee lainan lyhennyksiin. Kuva: Antro Valo / Yle

Nuijamiehen toimitusjohtaja Mikko Vennon mukaan Nuijamiehen akuutti rahantarve on 100 000–200 000 euroa.

– Meidän taloudellinen tilanne on vaikea. Lähes jokaista laskua on pitänyt järjestellä. Nyt on kieltämättä seinä vastassa, Vento kertoo.

Vennon mukaan Nuijamiehen huonoa taloustilannetta selittää myös kulttuuritilan liian vähäinen käyttöaste: tilan vuokraajia ei ole löytynyt toivotunlaisesti.

Muutkin keikkapaikat kovilla

Alan yleinen käytäntö on, että keikat maksetaan kahden viikon kuluessa.

Ohjelmatoimistojen etuja valvovasta Suomen ohjelmatoimistot ja agentit SOA ry:sta kerrotaan, että Nuijamies ei ole ainoa, joka venyttää keikkaliksojen maksua, muutkin keikkapaikat ja ohjelmatoimistot ovat kovilla.

– Maksuajat ja maksuhäiriöt ovat lisääntyneet merkittävästi kuluneen vuoden aikana. Heikko näkymä korostuu erityisesti pienemmillä paikkakunnilla, kertoo puheenjohtaja Veikko Lehtola SOA:sta.

Lehtola ei ota kantaa yksittäistapaukseen, kuten Nuijamieheen. Hän kuitenkin sanoo, että uusien keikkojen myyntiä on syytä harkita talousvaikeuksien kanssa painiviin paikkoihin.

– Reiluahan se ei ole, kun laskut jäävät jälkeen tai maksamatta. Ohjelmatoimistot kuitenkin maksavat artisteilleen laskut pääsääntöisesti ajallaan ja kärsivät luottotappiot.

Stam1nan Antti Hyyrynen moshaa Ilosaarirockissa 2023.
Nuijamiehen tukijoihin kuuluu myös Stam1na-yhtyeen nokkamies Antti ”Hyrde” Hyyrynen. Stam1na soittaa kesäkuussa tukikonsertin kulttuuritilan pelastamiseksi. Arkistokuva kesältä 2023. Kuva: Raine Laaksonen / YleX

Lommoja imagoon, mutta luottoa löytyy

Palkitun Nuijamiehen maine uniikkina keikkapaikkana on kärsinyt maksamattomien keikkaliksojen takia.

– Kyllähän se on vaikeuttanut tekemistä, ja varmasti lommoja on tullut kilpeen, Vento kuvailee.

Vaikeuksista huolimatta Nuijamiehen ensi syksyn ohjelmisto on kasassa. Artistit eivät ole vielä jättäneet tulematta tai pyytäneet etumaksua Nuijamiehen keikoista.

Seppo Äikäs istuu pianon ääressä Lappeenrannan musiikkiopiston aulassa.
Maksamattomista keikkapalkkiosta huolimatta Seppo Äikäs lähtisi edelleen keikalle Nuijamieheen: ”Ilman muuta! Aina kun Nuijamies pyytää ihan mitä tahansa, lähden mukaan. Nuijamies tekee hirvittävän hyvää ja arvokasta työtä”, Äikäs toteaa. Kuva: Elli Sormunen / Yle