Keskustan kansanedustaja Katri Kulmunilla on takana harvinaisen tapahtumarikas viikko. Viime viikonloppuna Kulmuni sai toisen lapsensa ja sunnuntai-iltana tiedon valinnasta europarlamenttiin.
– Tunnelma on varmaan vähän hölmistynyt. Tietenkin se laittaa mittasuhteisiin, että vauva tuhisee kotona ja kohta lähden sinne, Kulmuni toteaa.
Kulmuni aikoo olla syksyn vanhempainvapaalla, mutta kertoo osallistuvansa tarvittaessa neuvotteluihin paikkojen jaosta ja myös tärkeisiin äänestyksiin. Puoliso ja kaksi pientä lasta lähtevät Brysseliin Kulmunin mukana.
Torniolainen Kulmuni valittiin eduskuntaan vuonna 2015. Hän on toiminut ministerinä kahdessa hallituksessa ja myös keskustan puheenjohtajana.
Brysseliin puolustamaan puun käyttöä
Euroopan parlamentissa Kulmuni aikoo puolustaa suomalaisten päätäntävaltaa luonnonvarojen, eritoten puun käytössä.
– Ennen kaikkea metsäkysymys on meille tärkeä. Jos me haluamme korvata saastuttavia fossiilisia raaka-aineita, niin niitä pitää pystyä korvaamaan jollain. Lainsäädäntö on tavattomasti monimutkaistunut, toivottavasti sitä saadaan yksinkertaistettua.
Kulmuni kertoo suorastaan rakastaneensa eduskuntatyötä, toisaalta europarlamentti on uusi mahdollisuus kielitaitoiselle kansanedustajalle.
– Kansallisesti tärkeiden asioiden puolesta kannattaa tarvittaessa lyödä nyrkkiäkin pöytään. Mutta toki se vaatii myös yhteistyökykyä ja neuvottelun älyä.
Kulmuni sai keskustan europarlamenttiehdokkaista toiseksi eniten ääniä Elsi Kataisen jälkeen. Ero äänimäärissä on varsin pieni. Kolmanneksi eli varasijalle jäi Mika Lintilä.
– Koska on jo monet vaalit takanapäin, niihin osaa suhtautua jo niin, että vaaleja tulee ja menee. Tehdään aina parhaamme ja kansa päättää, Kulmuni toteaa.
Kulmunin paikalle eduskuntaan nousee Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi.