Puolessa päivässä kertyi vain puolikas pussillinen roskia – Nato-harjoituksesta jäi vain vähän merkkejä maastoon

Maaliskuisesta sotarharjoituksista ei jäänyt enontekiöläisille moitittavaa. Suursotaharjoituksesta on tehty vain vähän vahinkoilmoituksia.

Sotilaat keräsivät vielä kesäkuussa roskia Enontekiön Hetassa Nordic Response 24-sotaharjoituksen jäljiltä.
  • Sara Kelemeny
  • Anni-Saara Paltto
  • Kaija Länsman

Puolustusvoimat on saanut vain vähän vahinkoilmoituksia maaliskuisesta Nordic Response 24-sotaharjoituksesta Enontekiöllä.

Tähän mennessä puolustusvoimille on tullut noin 40 vahinkoilmoitusta, kertoo majuri Nuutti Tarvainen Sodankylän jääkäriprikaatista. Harjoitusalueita on käyty tarkistamassa alkuviikosta Enontekiöllä.

– Vahingot ovat pääosin olleet harjoituksen aikana teihen tai muihin materiaaleihin liittyviä. Viimeisimmät ovat roskaamiseen liittyviä. Nämä ovat kaksi yleisintä, kertoo Tarvainen.

Majuri Nuutti Tarvainen.
Majuri Nuutti Tarvaisen mukaan maaliskuisesta sotaharjoituksesta ei ole tullut niin paljon vahinkoilmoituksia kuin yleensä. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Yhdellä roskapussilla pärjättiin päivä

Suurin osa teihin liittyvistä vahinkoilmoituksista on tullut ELY-keskuksen ja aluehallintoviraston viranomaisilta. Puolustusvoimat tarkistaa myös sotilaiden leiripaikkoja alueella. Tiistain aamupäivän aikana käteen jäi vain puolikas pussillinen roskia.

– Enimmäkseen ollut tuollaista pientä puuvauriota ja pieniä roskia. Yhdellä roskapussilla on tämä päivä selvitty, iloitsee Tarvainen.

Puolustusvoimien tietojen mukaan Nordic Response-sotaharjoituksesta on tullut vähemmän vahinkoilmoituksia, kuin mitä suurista sotaharjoituksista on tapana tulla.

– No ei se yllättänyt, mutta pysytään ihan normaalissa ilmoitusrytmissä, että aina kun tehdään, niin tulee jonkinlaista vahinkoa, toteaa majuri Nuutti Tarvainen.

Rajan toisella puolella Norjassa kuitenkin jouduttiin keräämään roskia Nordic Response 24-harjoituksen jäljiltä. Tunturista on noukittu muun muassa bensa-astioita, ruokajätettä sekä virvoitus- ja oluttölkkejä. Asiasta kertoo NRK Sápmi.

Maanantaina 10.6. Hetassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa ihmiset antoivat pikemmin positiivista palautetta sen sijaan, että valittivat harjoituksen jättämistä jäljistä.

Infotilaisuuteen osallistui vajaa kymmenen henkeä. He nostivat esille harjoituksen jäljiltä lähinnä kaadettuja pusikkoja ja tielle jääneitä kantoja.

Osallistujat kiittivät harjoitusta siitä, etteivät jättäneet roskia luontoon.

Roskia Nordic Response -harjoituksen jäljiltä Enontekiön Hetassa.
Enontekiön Hetan ympäristöstä löytyi kesäkuussa sotaharjoituksen jäljiltä vielä muutamia roskia. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Tamperelaiset kiinteistönomistajat olivat lähettäneet edustajan Hettaan tarkistamaan Paljasselän alueen, jonka yhtiö omistaa. Heidän edustajansa Juha Louhivaara ihmetteli, miten vähän alueelle oli syntynyt vahinkoja, vaikka Paljasselän alueella oli paljon sotilaita ja harjoitustoimintaa.

– Ei kyllä tullut mitään maininnan arvoista. Jotain pusikkoa on aurattu, mutta ne varmaan luonto hoitaa ajan kanssa kuntoon, arvelee Louhivaara.

Juha Louhivaara lähikuvassa.
Kiinteistönomistajien edustaja Juha Louhivaara ei nostanut isompia ongelmia esiin Enontekiöltä. Kuva: Vesa Toppari / Yle

”Tervetuloa uudelleen”, toivottaa poromies

Sotaharjoituksesta oltiin yhteydessä Enontekiön paliskuntiin jo viime syksynä. Näkkälän paliskunnan poromies Marko Ranta kertoo, ettei harjoitus vaikuttanut heidän paliskunnan porotöihin.

– Poromiehet otettiin huomioon tosi hyvin meidän palkisen osalta. Saimme laidunnettua sen alueen, jossa se harjoitus oli. Meni kyllä tosi hyvin, kertoo Ranta.

Marko Ranta lähikuvassa.
Poromies Marko Ranta on tyytyväinen siihen, miten yhteistyö puolustusvoimien kanssa sujui keväällä. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Rannan mukaan harjoitus jätti jälkiä, mutta lumen mukana nekin sulivat ja katosivat. Jos jotain jäi, luonto kyllä hoitaa ne pois, arvelee Ranta. Hänen puolestaan sotajoukot ovat edelleen tervetulleita Enontekiölle harjoittelemaan.

– Hyvin kun valmistellaan asiat ja yhteistyötä tehdään, niin kyllähän se onnistuu. Eipä siinä mitään estettä luulisi olevan, sanoo Ranta.

Mikäli alueelta yhä löytyy sotaharjoituksen jättämiä vahinkoja, niistä voi yhä ilmoittaa Sodankylän jääkäriprikaatiin soittamalla tai lähettämällä sähköpostia, muistuttaa majuri Nuutti Tarvainen.