Rodent Men, eli rottamies on nyt muodissa, julistaa muotilehti The Vogue.
Kyse on Internetissä leviävästä ilmiöstä, jossa Hollywood-näyttelijöiden fanit ovat löytäneet ihailunsa kohteissa ”rottamaisia piirteitä”.
Kansainvälinen viihdemedia on listannut jyrsijämiehiksi esimerkiksi näyttelijät Timothée Chalametin, Mike Faistin, Jeremy Allen Whiten ja Barry Keoghanin.
Ilmiöstä ovat uutisoineet New York Times, Guardian, London Times ja NBC.
Rodent Man -ilmiö sai alkunsa Voguen toimittajan Lucy Fordin päivityksestä sosiaalisessa mediassa.
Ford kirjoitti, että hänen mielestään Mike Faist on yhtä kuuma kuin henkiin herännyt uninen sarjakuvahiiri.
Daily Mail tarttui julkaisuun ja kirjoitti kesäkuun alussa, että nuoret naiset tahtovat nyt poikaystäväkseen ”jyrsijämiehen”.
Median mukaan ilmiö on todellinen. Jyrsijöitä muistuttavat miehet ovat viime aikoina menestyneet Hollywoodissa ja heillä on paljon naispuolisia ihailijoita.
The Voguen mukaan jyrsijämiehellä on helmisilmät sekä näyttävät korvat ja hampaat. Lisäksi jyrsijämiehen tunnistaa siitä, että hän on yleensä hoikka ja kalpea.
– Jyrsijämäiset miehet eivät ole vain viehättäviä ulkonäöltään, vaan heissä yhdistyy disneymäinen pehmeys ja viehkeä charmikkuus.
– He siis ovat eräänlaisia Ratatouillen piirtäjien luomuksia muistuttavia hellyttäviä olentoja, The Vogue kirjoittaa.
Lehden mukaan rottamiesilmiö on vastakohta toksiselle maskuliinisuudelle eli ilmiölle, joka korostaa maskuliinisina pidettyjä piirteitä.
Amerikkalainen CNN kysyi, miltä miehistä tuntuu, että heitä kutustaan rottamiehiksi.
Median mukaan useat pitivät vertausta loukkaavana ja suorastaan kiusaamisena.
Toiset taas tulkitsivat sen kömpelönä lähestymisyrityksenä.