Joutsenon Leivontien nykyiseen ikäihmisten palvelutaloon muuttaisi jatkossa mielenterveyskuntoutujia

Savitaipaleen Peiponpesän mielenterveysyksikkö siirtyisi Leivontien tiloihin asteittain tämän ja ensi vuoden aikana.

Minja Laaksonen, Helsinki.
Joutsenon Leivontielle asumispalveluyksikköön muuttaisi asukkaita, jotka ostopalveluna sijoitettaisiin ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Kuvituskuva. Kuva: Antti Kolppo / Yle
  • Tanja Hannus

Joutsenon Leivontielle suunnitellaan mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikköä.

Peiponpesän mielenterveysyksikkö siirtyisi Leivontien tiloihin asteittain tämän ja ensi vuoden aikana. Toiminta Peiponpesän yhteisöllisen asumisen yksikössä lakkaisi.

Samalla Leivontien palvelutalo lakkautettaisiin. Lakkauttamissuunnitelmat ovat huolestuttaneet ikäihmisten omaisia, jotka ovat kirjelmöineet aiheesta Etelä-Karjalan hyvinvointialueelle.

Leivontien mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikkö toisi perustamisvaiheessa 68 000 euron kustannussäästön. Tulevina vuosina säästöä syntyisi noin 100 000 euroa vuodessa.

Etelä-Karjalassa on Suomessa toiseksi vähiten psykiatrisia osastohoidon paikkoja suhteessa väestöpohjaan. Hyvinvointialueen mukaan tavoitteeseen eli vähäiseen sairaalapaikkojen määrään päästään vain sillä, että avo- ja asumispalveluja on riittävästi.

Leivontielle muuttaisi asukkaita, jotka ostopalveluna sijoitettaisiin ympärivuorokautiseen palveluasumiseen.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen tavoitteena on lisätä yhteensä 150 paikkaa yhteisölliseen asumiseen sekä ympärivuorokautisen asumiseen parin vuoden sisällä. Samalla yksiköitä saatetaan sulkea.

Tällä hetkellä hyvinvointialueella asumispaikkaa tarvitsevia on jonossa, ja tarvitsijoita tulee lisää aina 2040-luvulle asti.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluehallitus käsittelee Leivontien jatkoa kokouksessaan 19. kesäkuuta.

Korjaus 19.6.2024 kello 15.15: Peiponpesä sijaitsee tällä hetkellä Savitaipaleella. Jutussa mainittiin alunperin, että se on Joutsenossa.