Lounais-Häme saa uuden Jokiläänin seurakunnan – liitos tapahtuu vuoden 2026 alussa

Ypäjän, Humppilan ja Jokioisten seurakuntien kirkkovaltuustot hyväksyivät tiistaina seurakuntaliitoksen. Humppilassa ja Jokioisilla liitoksesta äänestettiin.

Jokioisten pieni puukirkko.
Jokiläänin seurakunta syntyy, kun Humppilan ja Ypäjän seurakunnat liitetään Jokioisten seurakuntaan. Arkistokuvassa Jokioisten kirkko. Kuva: Timo Leponiemi / Yle
  • Tiina Kokko

Humppilan ja Ypäjän seurakunnat käynnistivät vuoden 2023 alussa yhteistyöneuvottelut seurakuntaliitoksesta. Mukaan kutsuttiin Jokioisten seurakunta.

Asiaa selvittelemään perustettu ohjausryhmä esitti lopulta kolmen seurakunnan liitosta yksimielisesti.

Tiistaina kokoontuneet Ypäjän, Humppilan ja Jokioisten seurakuntien kirkkovaltuustot hyväksyivät liitoksen. Se tarkoittaa, että Lounais-Hämeeseen syntyy uusi Jokiläänin seurakunta, kerrotaan seurakuntien tiedotteessa.

Ypäjän kirkkovaltuusto hyväksyi seurakuntaliitoksen yksimielisesti, Humppilan kirkkovaltuusto äänin 10–2 ja Jokioisten valtuusto äänin 11–8.

Uuteen seurakuntaan kuuluu noin 7 000 jäsentä, ja se aloittaa toimintansa vuonna 2026, kun Ypäjän ja Humppilan seurakunnat liittyvät Jokioisten seurakuntaan.

Nyt hyväksytty aloite menee vielä Tampereen hiippakunnan tuomiokapituliin lausunnolle. Kirkkohallitus päättää lopullisesti liitoksesta syksyn aikana.

Vuoden 2026 alussa on tarkoitus järjestää sekä seurakuntavaalit että yhteisen kirkkoherran valinta.

Seuraa Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.