Vallan syvin olemus on siinä, että se paljastaa.
Helmikuussa 1991 kylmän sodan voittaja Yhdysvallat oli valtansa huipulla – ja sen sydäntä punnittiin yksinkertaisella kysymyksellä.
– Tuhotaanko vetäytyvät irakilaisjoukot? komentaja Norman Schwarzkopf kysyi Yhdysvaltojen presidentiltä George Bushilta.
Neuvonantajat olivat tuhoamisen kannalla, mutta puolustushaaraneuvoston puheenjohtaja, kenraali Colin Powell asettui vastahankaan.
Kuwait oli jo käytännössä vapautettu ja hyökkäys pakenevia sotilaita kohtaan tarkoittaisi ainoastaan tuhansien ihmisten tappamista, Powell perusteli.
– Sellainen olisi… epäamerikkalaista, Powell vetosi presidenttiin.
Läsnäolleiden mukaan kenraalin äänessä oli erotettavissa ripaus tunnetta.
Ehkä kyse oli siitä, että sotaa nähneenä ihmisenä Powell pystyi muita huoneessa olevia paremmin kuvittelemaan, mitä nuorille irakilaisille sotilaille tapahtuisi, jos Yhdysvallat päättäisi hyökätä.
Bush ilmoitti ratkaisunsa.
Aavikolla tuhansien kilometrien päässä Washingtonista kajahti käsky: Lepo!
Voimansa huipulla Yhdysvaltoja ohjasi jonkinlainen etiikka – tässä tapauksessa ajatus siitä, että ihmiselämällä on jokin arvo.
Lyhyesti sanottuna: Yhdysvallat oli erilainen kuin suurvallat ennen sitä.
Tarina toki jatkuu.
Bushin armahtamat sotilaat jatkoivat Irakin pohjoisosiin tappamaan siviilejä kapinan tukahduttamiseksi.
Päätös vaivasi Bushia vuosia myöhemmin.
Runsas 30 vuotta myöhemmin Kiina on matkalla valtaan ja myös sen todellinen luonne on alkanut paljastua.
Huang Xueqin -niminen nainen tuomittiin viime viikolla viiden vuoden vankeusrangaistukseen.
Huang ajoi naisten oikeuksia ja hänet tuomittiin kapinallisena.
Vastaavia kohtaloita on pilvin pimein.
Maailman toiseksi voimakkaimmaksi valtioksi on noussut maa, jossa väärällä tavalla ajattelevat ihmiset katoavat vankileireille. Mitä heille siellä tapahtuu, sen harva tietää.
Yhdysvallat ei tällaisia leirejä tarvitse.
Presidentti Ronald Reagan vertasi jäähyväispuheessaan valtiota autoon. Amerikassa kansalainen sanoo, minne ajetaan. Hän myös päättää nopeuden ja määrää ajoreitin.
Kiinalainen menee, minne Xi Jinping kuljettaa.
Viime vuosina nämä kaksi autoa ovat ajautuneet törmäyskurssille.
Pärjätäkseen autoritaariselle Kiinalle Washingtonin on tehtävä entistä enemmän yhteistyötä autoritaaristen maiden kanssa – toimittava omien arvojensa vastaisesti.
Etkö usko?
Voit tarkistaa asian etsimällä kartan ja katsomalla Kaakkois-Aasiaa. Ei siellä Ruotsia ole.
Kiinan naapurustossa on Thaimaata, Vietnamia, Filippiinejä ja muita huteria, pahasti korruptoituneita ja kansalaisiaan usein piinaavia maita.
Näitä valtioita kuitenkin tarvitaan, mikäli Kiinan sotilaallisen ja taloudellisen voiman kasvu halutaan padota maan rajojen sisäpuolelle.
Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on jo lähtenyt tälle polulle.
Intia on pääministeri Naredra Modin johdolla painostanut oppositiojohtajia, rajoittanut sananvapautta ja väitetysti surmannut toisinajattelijoita ulkomailla.
Maa on myös moninkertaistanut öljyostonsa Venäjältä ja jättänyt tuomitsematta Vladimir Putinin hyökkäyksen Ukrainaan.
Biden on ollut tästä hiljaa mutta onnitellut Modia uudesta vaalivoitosta.
Syyskuussa 2023 Biden matkusti Vietnamiin. Siellä hän solmi maata hallitsevan kommunistisen puolueen kanssa ”strategisen kumppanuuden” ja povasi yhteistyölle hienoa tulevaisuutta.
Muutama vuosi sitten Biden uhkasi tehdä Saudi-Arabiasta ”hylkiön”, koska se oli surmannut toimittaja Jamal Khashoggin.
Nyt maat neuvottelevat historiallisen laajasta turvallisuussopimuksesta, joka sitoo Yhdysvallat entistä tiukemmin Saudi-Arabian rinnalle.
Kaikkea tätä on tulevaisuudessa odotettavissa lisää: vähemmän kovaäänistä puhetta ihmisoikeuksista ja demokratiasta, enemmän hiljaisia kauppasopimuksia ja sotilasyhteistyötä.
Atlantin takana on tiettävästi ainakin yksi mies, joka on kuin veistetty tällaista ulkopolitiikkaa varten.
Ongelma on siinä, että Donald Trump on ”too much”.
Arvoista tinkiminen kun ei ole sama asia kuin arvojen hylkääminen. Pahanmakuista yskänlääkettä pitäisi ottaa oireiden mukaan, riittävästi, mutta ei pisaraakaan liikaa.
En ole täysin varma, ymmärtääkö Trump tätä eroa.
Että Saudi-Arabian Muhammad bin Salmanille voi lähettää aseita, mutta ei ystävänpäiväkorttia.
Se tiedetään, että Washingtonin vastustajat odottavat vesi kielellä Yhdysvaltojen entistä kylmempää ulkopolitiikkaa.
Kiinan ja Venäjän kaltaiset maat käyttävät hyväkseen joka ainoan mahdollisuuden osoittaa, kuinka kaksinaismoralistinen Yhdysvallat on: Sanovat yhtä, tekevät toista!
Tälle viestille on aina kuulijoita, ja kun heitä on tarpeeksi, Yhdysvallat on pulassa.
Kyse ei ole yksin siitä, että globaalin etelän väkirikkaat taloudet kääntävät selkänsä Washingtonille, vaan myös perinteisten liittolaisten uskollisuudesta.
Amerikka ensin -puheet yhdistettynä moraalittomaan ulkopolitiikkaan ovat hyytävä yhdistelmä, joka vieraannuttaa eurooppalaisia ja aasialaisia liittolaisia.
Tämä on vakavaa, koska liittolaiset ovat Yhdysvalloille kenties se suurin etu kilpailussa Kiinaa vastaan.
Kritiikki ulkopolitiikkaa kohtaan kasvattaa Washingtonissa painetta salailuun.
Valkoisessa talossa epäilemättä tiedetään, että moraaliton ulkopolitiikka on joskus parempi lakaista maton alle.
Historia on kuitenkin kerta toisensa jälkeen osoittanut, että CIA:n puoleen kääntyminen on lähes takuuvarma resepti entistä pahemmalle sotkulle.
Asioiden tekeminen varjoissa on purkkakorjaus, doping-piikki ennen ratkaisevaa kilpailua – ei pitkän linjan ulkopoliittinen strategia.
Salailun sijaan yksi vaihtoehto olisi kertoa amerikkalaisille äänestäjille suoraan ja rehellisesti, miksi tässä maailmassa joskus myös hyvän on tehtävä pahaa.
Ei kuulosta Trumpin jutulta.
Vaikeaa se on ollut Bidenillekin, joka on valinnut ulkopolitiikan tiedotuslinjaksi usein hiljaisuuden. Sekään ei ole pitkässä juoksussa kestävää.
Päättäjän kannalta epämiellyttävä – tai sanotaan töitä teettävä – totuus on, että myös moraaliton ulkopolitiikka tarvitsee amerikkalaisten äänestäjien ja usein myös liittolaisten hyväksynnän.
Toki ilman niitäkin voi aina yhden vaalikauden läpi runtata.
Se vain on kovin vähän kiinalaisessa kalenterissa. Siellä kylmä sota Yhdysvaltoja vastaan on hädin tuskin vasta alkanut.