Kissakahvilan eläintenpidossa vakavia puutteita myös Kuopiossa – poliisi epäilee yrittäjää eläinsuojelurikoksesta

Poliisi tutkii, onko kuopiolaisessa kissakahvilassa tapahtunut eläinsuojelurikos. Asiasta on tehty rikosilmoitus. Valvontaviranomainen on jo puuttunut eläinten hoitoon.

Poliisitutkinta kohdistuu kissakahvilan eläinten oloihin ja hoitoon. Video: Sami Takkinen / Yle
  • Aku Charpentier
  • Marja-Liisa Kämppi
  • Pauliina Tolvanen

Itä-Suomen poliisi tutkii kuopiolaisen kissakahvila Tiramisun toimintaa. Tiramisun taustalla on sama yrittäjä, jonka kissakahvilan epäkohdista Yle uutisoi aiemmin viime sunnuntaina.

Tutkinnanjohtaja Tomi Lautanen Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että tutkintanimike on tällä hetkellä eläinsuojelurikos, mutta nimike voi muuttua tutkinnan kuluessa.

Poliisi selvittää eläinten olosuhteita, elinympäristöä ja miten niistä on huolehdittu.

Lautanen kertoo, että materiaalin keruun jälkeen tutkinnassa kuullaan asianosaisia. Tarvittaessa poliisi tekee yhteistyötä valvontaeläinlääkärin kanssa.

Kahvilan toiminnasta eläinten kanssa on tehty poliisille rikosilmoitus.

Yle tavoitti kahvilayrittäjän tekstiviestitse. Yrittäjän mukaan poliisitutkinta tuli hänelle yllätyksenä.
– Asioin valvovien viranomaisten kanssa, ja totta kai teen kaiken heidän ohjeidensa mukaan, yrittäjä viestittää.

Yrittäjä jätti vastaamatta kysymyksiin, jotka koskivat epäiltyä eläinsuojelurikosta.

Eläinlääkärin tarkastuksissa on ilmennyt puutteita

Valvontaeläinlääkäri Laura Rytkösen mukaan kahvilasta on tehty useita eläinsuojeluilmoituksia.

Vastaanotettujen huoli-ilmoitusten sekä uusintatarkastusten perusteella Siilinjärven kunnan valvontaeläinlääkärit ovat tehneet kahvilaan useita eläinsuojelutarkastuksia. Myös muihin kahvilayrittäjään liittyviin eläintenpitopaikkoihin on tehty tarkastuksia ja eläintenpidon laiminlyönteihin puututtu.

Lisäksi Siilinjärven kunnan valvontaeläinlääkärit ovat valvoneet muualla Suomessa yrittäjälle annettujen eläinsuojelumääräysten noudattamista.

Tarkastuksissa on havaittu puutteita kissojen, kanien, gerbiilien ja akvaariokalojen hoidossa. Ongelmia on ollut muun muassa eläinten terveyden- ja sairaudenhoidossa sekä eläinten pitopaikan puhtaudessa ja turvallisuudessa.

Kissakahvila Tiramisu Kuopiossa.
Valvontaeläinlääkärin tulee ilmoittaa poliisille, jos hän havaitsee hyvinvointisäädöksiä rikotun. Näin on toimittu myös Kuopion kissakahvilan tapauksessa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Valvontaeläinlääkärit ovat antaneet kahvilayrittäjälle velvoittavia eläinsuojelumääräyksiä. Määräykset ovat liittyneet esimerkiksi sairaan tai loukkaantuneen eläimen puutteelliseen hoitoon. Kun puutteita ei ole korjattu, osa määräyksistä on jouduttu antamaan toistuvasti.

– Määräysten lisäksi muita toimia ovat olleet valvontaviranomaisen suorittama neuvonta, jolla pyritään edistämään eläinten hyvinvointia ja tukemaan puutteiden takia annettuja määräyksiä, valvontaeläinlääkäri Rytkönen kertoo sähköpostitse.

Rytkösen mukaan valvontaprosessi on kesken ja päätökset jatkotoimista tehdään tilanteen kehittymisen mukaan. Hänen mukaansa keskeneräistä asiaa ei voi kommentoida laajemmin.

Yle julkaisi sunnuntaina artikkelin Tampereella toimineesta kissakahvilasta. Kymmenen työntekijää kertoi Ylelle kahvilan räikeistä epäkohdista: epäillystä pentutehtailusta, kissojen sairauksista ja niiden hoidon toistuvasta laiminlyönnistä sekä kahvilatilojen epäsiisteydestä. Kissakahvilan omistajat kiistävät nämä väitteet.

Eläinten kohtelua koskevien epäkohtien lisäksi tamperelaisen kissakahvila Purnauskiksen epäillään keränneen rahaa hyväntekeväisyysjärjestön nimissä ilman lupaa.