Vakuutusoikeuden mukaan alustayhtiö Foodoran ruokalähetit eivät tehneet työtään työsopimuslaissa tarkoitetussa työsuhteessa. Vakuutusoikeus kumosi päätöksillään kaksi tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä.
Vakuutusoikeuden mukaan ruokalähetit ovat tehneet työtä sellaisissa olosuhteissa ja sellaisin ehdoin, joiden perusteella heidän on katsottava työskennelleen työnantajan johdon ja valvonnan alaisina.
Se kuitenkin katsoi, että ruokalähettien ja Foodoran välisissä sopimuksissa toimeksiannon siirtäminen kolmannelle taholle oli todettu sallituksi eikä sijaisen tai alihankkijan käyttämiselle ollut asetettu mitään ehtoja. Siksi vakuutusoikeus katsoi, etteivät ruokalähetit olleet sitoutuneet henkilökohtaisesti tekemään työtä. Näin ollen kaikki työsuhteen tunnusmerkit eivät täyttyneet eivätkä ruokalähetit olleet vakuutusoikeuden mukaan tehneet työtään työsopimuslain mukaisessa työsuhteessa.
Vakuutusoikeus tiedotti toukokuussa antamistaan päätöksistä maanantaina. Vakuutusoikeus on Suomen tuomioistuinjärjestelmään kuuluva riippumaton ja puolueeton toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuin.
Foodora valitti aiemmista päätöksistä
Aiemmin Tapaturmavakuutuskeskus oli päätöksillään katsonut, että kahden ruokalähetin tekemä työ oli tehty työtapaturma- ja ammattitautilain sekä työsopimuslain tarkoittamalla tavalla työsuhteessa.
Foodora haki muutosta päätöksiin tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalta, joka hylkäsi valitukset. Lautakunta katsoi työsuhteen kaikkien tunnusmerkkien täyttyvän ja piti ruokalähettien työskentelyä työsuhteessa tehtynä työnä.
Foodora haki myös näihin päätöksiin muutosta vakuutusoikeudelta ja vaati päätösten kumoamista. Yhtiö katsoi ruokalähettien työskennelleen yrittäjinä.
Asemasta kiistelty ennenkin
Keskustelua siitä, työskentelevätkö ruokalähetit yrittäjinä vai työsuhteessa, on käyty viime vuosina kiivaasti.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus linjasi viime helmikuussa, että Woltin alustalla toimivat lähetit ovat itsenäisiä yrittäjiä eivätkä työntekijöitä. Tätä aiemmin Etelä-Suomen aluehallintovirasto taas katsoi vuonna 2021, että Woltin lähetit ovat työsuhteessa.
Työsuojeluviranomainen kertoi hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen hakevansa korkeimmalta hallinto-oikeudelta (KHO) valituslupaa ruokalähettejä koskevaan päätökseen.