Kaivuri katkaisi datakaapelin ja Sammonlahden terveyskeskus meni pimeäksi – vastaisen varalle mietitään varasuunnitelmaa

Ylilääkäri Sami Raasakan mukaan tulevaisuuden varalle on mietittävä vaihtoehtoista järjestelmää, jotta potilastietoihin päästään käsikisi myös verkkoyhteyksien pimetessä.

Sammonlahden hyvinvointiaseman tervetuloa-kyltti.
Suuri osa Sammonlahden hyvinvointiaseman päivän potilasajoista on siirretty myöhemmäksi. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
  • Venla Rakkola

Sammonlahden hyvinvointiaseman toiminta on tiistain ajan alhaalla datakaapelivaurion vuoksi.

Vaurio havaittiin jo aamukahdeksalta hyvinvointiaseman auetessa, kertoo ylilääkäri Sami Raasakka. Datakaapelivaurion takia verkkoyhteydet hyvinvointiasemalla eivät ole toiminnassa, eikä normaalia vastaanottotyötä siksi pystytä tekemään.

– Kun kaikki tietoliikenneyhteys katkeaa, mikään potilastieto ei liiku. Emme pysty katsomaan vanhoja tietoja potilaista emmekä syöttämään uusia tietoja, Raasakka sanoo.

Lisäksi esimerkiksi reseptien kirjoittaminen ilman verkkoyhteyksiä on ongelmallista. Uusia potilastietoja voitaisiin kirjata vaikka perinteisesti kynän ja paperin avulla, mutta hoidon tarjoaminen on vaikeaa ilman pääsyä vanhoihin potilastietoihin.

Kiireelliset asiat voidaan hoitaa

Kiireellisempiä asioita pystytään hoitamaan yksittäisen kannettavan tietokoneen kanssa, kertoo ylilääkäri Sami Raasakka. Monet kiireettömämmät päivän hoitoajat Sammonlahden hyvinvointiasemalla on kuitenkin pyritty siirtämään eteenpäin. Asiakkaille aikojen siirrosta on ilmoitettu puhelimitse.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen (Ekhva) viestinnästä kerrotaan, että datakaapelivaurion vika on paikannettu tietoliikenneoperaattorin kuituyhteyteen. Valokuitua korjataan parhaillaan, ja korjaustöiden arvioidaan kestävän parin tunnin ajan.

Ekhvan mukaan haittavaikutus Sammonlahden hyvinvointiasemaan pitäisi jäädä vain tämän päivän mittaiseksi.

Vaihtoehtoinen järjestelmä mietinnässä

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen mukaan datakaapelivaurio vaikuttaa johtuvan läheisestä työmaasta. Kaivinkone on katkaissut tietoliikenneyhteyden ennen kello kahdeksaa aamulla, kerrotaan Ekhvan viestinnästä.

Ylilääkäri Sami Raasakan mukaan kaapelivaurion jälkeen on syytä miettiä, miten vastaavassa tilanteessa toimitaan tulevaisuudessa.

– Meillä nyt mietitään kovasti, miten tällaiset tilanteet vältetään. Että meillä olisi mahdollista tuottaa riittävästi kiinteästä verkosta riippumatonta dataliikennettä ihan kännykkäverkon kautta ja aataisiin tällainen vaihtoehtoinen järjestelmä. Varsinkin kun tiedetään, että lähellä on joitain kaivaustöitä ja aina on riski, että jotain tapahtuu.