Oletko tuntenut itsesi yksinäiseksi? Kerro kokemuksistasi ja auta meitä tekemään aiheesta juttua

Monet meistä tuntevat itsensä ainakin joskus yksinäiseksi. Kerro meille, milloin ja missä tilanteissa sinä olet ollut yksinäinen.

Tanja Seppä seisoo ikkunan edessä ja katsoo ulos.
Yksinäisyys on monelle suomalaiselle tuttu tunne. Yksinäinen voi olla niin maalla kuin kaupungissakin. Kuva: Mira Pelo / Yle
  • Pekka Niiranen

Tilastokeskuksen mukaan lähes joka kolmas meistä tuntee itsensä usein tai ajoittain yksinäiseksi.

Yksinäisyydellä tarkoitetaan henkilön omaa kokemusta sosiaalisten kontaktien ja ihmissuhteiden niukkuudesta tai heikosta laadusta.

Yle Uutiset on valmistelemassa yksinäisyyttä käsittelevää uutisjuttua, johon toivomme nyt sinun apuasi. Toivomme, että vastaat alla oleviin kysymyksiin. Käytämme saamaamme palautetta tulevassa jutussa.

Kirjoita lomakkeelle nimesi ja puhelinnumero, josta sinut tavoittaa. Jätäthän ne molemmat, koska emme voi käyttää vastauksia, ellemme pysty olemaan sinuun tarvittaessa yhteydessä.

Nimesi ja henkilötietosi eivät tule jutussa julki, vaan ne jäävät ainoastaan toimituksen tietoon.

Yksinäisyyttä käsittelevä uutisjuttu julkaistaan tällä sivustolla ensi viikon lopulla. Aihetta käsitellään myös Ylen tv- ja radiolähetyksissä.