Tänään perjantaina käynnistyvään Ruisrockiin odotetaan jälleen jopa sataatuhatta juhlijaa.
Promoottori Mikko Niemelän mukaan tapahtuma on ollut loppuunmyyty vuodesta 2017 lähtien. Esimerkiksi vuonna 2018 Ruisrock-liput myytiin loppuun jo huhtikuun puolivälissä.
Hintojen nousu ja kiristynyt taloustilanne ovat saaneet kuluttajat harkitsemaan tarkemmin tapahtumiin osallistumista.
Myös Ruisrockin liput ovat Niemelän mukaan käyneet kaupaksi aiempia vuosia hitaammin. Festivaalin aloituspäivänä ainoastaan lauantain liput oli loppuunmyyty.
– Ehkä lipunmyynti kokonaisuutena on ollut hieman viime vuotta hitaampaa. Toisaalta myös Ruisrockin ohjelma valmistui tänä vuonna tosi paljon myöhemmin kuin viime vuonna. Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään, kuten sanotaan, Niemelä kommentoi.
VIP-liput myyty loppuun
Hieman yllättäen kaupaksi ovat käyneet kalliimmat VIP-liput, jotka on myyty koko tapahtuman osalta loppuun.
Yle vertaili äskettäin kymmenen festivaalin VIP-elämyksiä. Ruisrockissa VIP-lipun hintaan sisältyy esimerkiksi vesibussikuljetus Turun keskustasta Ruissaloon.
– VIP-liput ovat selkeästi löytäneet oman ostajakuntansa ja ne myyvät ehkä vähän helpommin kuin ennen vanhaan, Niemelä vertaa.
VIP-lipuissa on ikäraja 18 vuotta. VIP-lippujen ostajat ovat Niemelän arvion mukaan keskimäärin hieman varttuneempia festivaalikävijöitä, joilla on varaa sijoittaa lippuun hieman enemmän.
Lounais-Suomen poliisi varautuu festivaaliviikonloppuun partioimalla Turun keskustassa ja Ruissalossa. Poliisi valvoo erityisesti Turun keskustan ja Ruissalon välistä liikennettä.