Kaustisen festivaalit nojaavat tänä vuonna vahvasti juuriinsa eli kansanmusiikkiin.
Juhlilla esiintyvät satojen pelimannien lisäksi muun muassa Piirpauke, Mari Kalaniemi ja muusikko Antti Paalanen ja Sväng.
Suuret kotimaiset rock- ja popartistit ovat esiintyjäkaartissa selvässä vähemmistössä, vaikka vetonauloiksi onkin hankittu Miljoonasade ja Pariisin kevät.
Juhlia järjestävän Pro Kaustinen -yhdistyksen toiminnanjohtaja Valtteri Valo kertoo, että odotukset ovat korkealla.
– Viime vuoden ennätysesiintyjälukuja kolkutellaan. Kasassa on jo 5 000 soittajaa, laulajaa ja tanssijaa, kertoo Valo.
Edellisillä festivaaleilla esiintyjiä oli ennätysmäärä aiempiin vuosiin verrattuna, hieman yli 5 000.
Valo muistuttaa, että kansanmusiikin ja -tanssin edistäminen on tapahtuman tärkein tehtävä. Pelimannitkin saapuvat Valon mukaan mieluusti Kaustiselle, kun esiintyjinä ei ole liikaa nimiartisteja.
Silti heitäkin tarvitaan.
– Nimekkäiden artistien toivotaan tuovan meille myös uutta yleisöä. Sellaista, joka ei ole juhlilla ennen käynyt, sanoo Valo.
Pelkästään esiintyjäryhmiä on Kaustiselle tulossa noin 700, jokainen maanosa on edustettuna. Kansanmusiikki vetääkin Kaustiselle viikoksi useita tuhansia vieraita ja esiintyjiä.
Maakuntateemana Etelä-Pohjanmaa
Viikon kestävä Kaustisen kansanmusiikkifestivaali käynnistyy tänään, maanantaina.
Avajaisjuhlan polkaiset vauhtiin festivaaliareenalla illalla kaustislaiset pelimannit ja satapäinen Näppärien joukko.
Tämän vuoden teemana on Kylässä, mikä nostaa esiin kylien ja kaupunginosien kulttuuriperintötyötä.
Maakuntateemana on Etelä-Pohjanmaa. Pelkästään Seinäjoelta on tulossa juhlille tällä kertaa satoja pelimanneja.
Kansanmusiikkijuhlat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1968.
Viime vuonna juhlat veti Kaustiselle historian toiseksi suurimman kävijämäärä, runsaat 48 300 vierasta.