Filippiinit ja Japani solmivat puolustussopimuksen

Uuden puolustussopimuksen puitteissa Filippiinit ja Japani voivat sijoittaa sotilaita toistensa maaperälle.

Kamikawa ja Teodoro kättelevät kansiot käsissään. Pöydällä on Japanin ja Filippiinien lippu.
Japanin ulkoministeri Yoko Kamikawa ja Filippiinien puolustusministeri Gilberto Teodoro kättelivät puolustussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Manilassa 8. heinäkuuta. Kuva: Lehtikuva
  • Veikko Eromäki

Filippiinit ja Japani ovat solmineet uuden merkittävän puolustussopimuksen, jonka puitteissa maat voivat sijoittaa joukkoja toistensa maaperälle.

Puolustussopimus on iso edistysaskel maiden tiivistyvässä puolustusyhteistyössä. Sopimuksen allekirjoittivat Filippiinien puolustusministeri Gilberto Teodoro ja Japanin ulkoministeri Yoko Kamikawa Filippiinien presidentinpalatsissa.

Sopimus helpottaa maiden välistä sotilaiden ja sotakaluston liikuttelua esimerkiksi harjoitusten yhteydessä. Indo-Pasifisella alueella useat maat ovat lisänneet yhteistyötä ja kehittäneet valmiuksiaan vastauksena Kiinan omavaltaisille toimille merialueilla.

Ihmiset osoittavat mieltä. Yhdessä kyltissä lukee "Never again to Japanese military on Philippine soil!"
Puolustussopimusta vastaan osoitettiin mieltä Japanin suurlähetystön edustalla Manilassa maanantaina 8. heinäkuuta. Kuva: Earvin Perias / AFP

Lähde: Reuters