Viikonloppuna järjestetyn Ruisrockin musiikki kantautui jopa 15 kilometrin päähän. Basson jytinä on kuulunut somekeskustelujen mukaan ainakin Turun Ylioppilaskylässä, Jäkärlässä ja Kaarinassa asti.
Erikoista on, että Ruissalon läheisyydessä sijaitsevissa Hirvensalossa ja Majakkarannassa ei somekommenttien mukaan kuulunut musiikki tänä vuonna lainkaan.
Turun ympäristötarkastaja Liisa Leino kertoo ympäristönsuojeluviranomaisen saaneen vajaat kymmenen palautetta Ruisrockin metelistä. Hän pitää tätä poikkeuksellisena, sillä turkulaiset ovat tottuneita Ruisrockiin, eikä festivaalista tule yleensä viranomaiselle metelin takia palautetta.
– Kesätapahtumien määrään nähden turkulaiset sietävät mielestäni meluhaittoja yleisesti hyvin, Leino summaa.
Ympäristönsuojeluviranomaiselle tulleet palautteet ovat Leinon mukaan Ylioppilaskylän ja Pääskyvuoren suunnilta. Kaikissa palautteissa ei ole mainittu sijaintia.
Leino arvelee, että tuulisella säällä saattoi olla vaikutusta äänten kantautumiseen. Ruisrockin desibelirajoihin ei ole hänen mukaansa tehty muutoksia.
Kaupunki odottaa melunmittausraporttia
Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä kertoo seuranneessa metelistä käytyä somekeskustelua.
Festivaalin äänentasoja tarkkaillaan hänen mukaansa koko tapahtuman ajan, eikä niissä havaittu mitään poikkeuksellista.
– Meillä oli tapahtumassa käytössä ihan samat lavat, äänentoisto ja rajat kuin aiempina vuosina, hän vakuuttaa.
Ympäristötarkastaja Leinon mukaan kaupunki odottaa melunmittausraportin valmistumista. Melupäätöksessä on määritelty desibelirajat, jotka ovat 55–70 desibeliä kellonajasta riippuen.
Järjestäjän on toimitettava melunmittaustulokset ympäristönsuojeluviranomaiselle elokuun puoliväliin mennessä.
– Tällä hetkellä on mahdoton sanoa, miksi meteli on kantautunut niin kauas. Raportista näkee, jos desibelitasoissa on ollut jotakin epätavallista, Leino kertoo.
Hänen mukaansa tapahtumien järjestäjät noudattavat määrättyjä rajoja yleisesti ottaen hyvin, koska se on järjestäjienkin etu.