Xin valta lujittuu ja kadonneista ministereistä odotetaan uutta tietoa – Kiinan kommunistipuolue aloitti istuntonsa

Kommunistipuolue linjaa tällä viikolla toimia talousuudistuksista, ikääntyvän väestön ongelmien ratkaisemisesta ja asevoimien kehittämisestä.

Ikäihmisten määrä lisääntyy Kiinassa nopeasti. Heille ei ole riittävästi hoitopaikkoja ja eläke on monelle liian pieni.
  • Mika Hentunen

PEKING Poliisit pystyttävät esteitä Chang’an -kadulle. On Kiinan kommunistipuolueen keskuskomitean kolmannen täysistunnon aika.

Se järjestetään pääkaupungin ytimessä sijaitsevassa Mahtavan kansan salissa.

Pekingin historiallisen kielletyn kaupungin vieressä sijaitseva rakennus on etelä-pohjoissuuntaan 336 metriä pitkä ja itä-länsisuuntaan 206 metriä leveä.

Maanantaista torstaihin kestävä keskuskomitean täysistunto on tärkein päättävä elin Kiinan politiikassa.

Kerran vuodessa kokoontuva Kiinan kansankongressi vastaa parlamenttia, mutta se ei tee käytännössä muuta kuin vahvistaa täysistunnon jo tekemiä päätöksiä ja ehdottaa sille uusia asioita.

Tämänkertaista kokousta leimaa epätietoisuus Kiinan sisäpoliittisesta tilasta ja huoli maan talouskehityksestä.

Kokousta seurataan tarkasti myös ulkomailla, koska sen odotetaan tekevän poliittisia linjauksia 5–10 tulevaksi vuodeksi.

Kokoukselta odotetaan päätöksiä ainakin näissä viidessä aihepiirissä:

1. Xin valta-aseman vahvistaminen ja tietoa kadonneista ministereistä

Xi Jinping on ollut presidenttinä ja kommunistipuolueen puheenjohtajana jo yli vuosikymmenen. Aiemmin keskuskomitean täysistunnoissa on käyty poliittista valtataistelua, mutta nykyään kukaan ei näytä uhkaava Xin valta-asemaa.

Kokouksen aikana odotetaan uutta tietoa viime vuonna julkisuudesta kadonneista ulkoministeri Qin Gangista ja puolustusministeri Li Shangfusta.

Shangfua epäillään korruptiosta, mutta Qinin syrjäyttämisen syyt ja hänen nykyinen olinpaikkansa ovat vielä hämärän peitossa.

Elon Musk ja Qin Gang kättelevät suuren perinteisen kiinalaisen taideteoksen edessä.
Ulkoministeri Qin Gang (oikealla) tapasi miljardööri Elon Muskin Pekingissä touko-kesäkuun vaihteessa 2023. Pari viikkoa myöhemmin Qin katosi julkisuudesta. Kuva: Kiinan ulkoministeriö

2. Talouskasvun turvaaminen

Kiinan talouden odotetaan kasvavan tänä vuonna noin viisi prosenttia. Taloudessa on kuitenkin suuria epävarmuustekijöitä kuten rakennus- ja kiinteistöalan lama. Ala vastaa arviolta viidenneksestä Kiinan koko kansantaloudesta.

Kiina käy kauppasotaa Yhdysvaltain kanssa ja yrittää parhaillaan välttää toisen kauppasodan EU:n kanssa.

Xin hallinto on puhunut paljon ulkomaisten investointien houkuttelemisesta. Se on tarjonnut maahan tuleville ulkomaalaisille yrityksille ja työntekijöille muun muassa verohelpotuksia.

Samaan aikaan se on kuitenkin lisännyt sääntelyä. Lisäksi ulkomaalaiset valittavat valvonnan ja suoranaisen vakoilun lisääntyvän Kiinassa koko ajan.

Sähköautoja on lastattuina kuljetusta varten satamassa Kiinassa. Pakkauskontteja on myös taustalla.
Kiinalaisia BYD-sähköautoja Suzhoussa valmiina lastattavaksi vientiä varten. EU on uhannut asettaa Kiinan sähköautoille jopa 38 prosentin rankaisutullit. Kuva: Lehtikuva

3. Tieteen suurvallaksi 2035 mennessä

Kokouksen odotetaan linjaavan viralliseksi tavoitteeksi, että Kiinasta tulisi tieteellisen tutkimuksen johtava maa maailmassa vuoteen 2035 mennessä.

4. Väestön ikääntyminen

Kiinan 1,4 miljardista asukkaasta noin 13 prosenttia on 65-vuotiaita tai sitä vanhempia. Mikäli kehitys jatkuu samanlaisena, vuonna 2035 eläkeikäisiä on jo 30 prosenttia.

Kiinassa ei ole tällä hetkellä kattavaa järjestelmää sadoista miljoonista vanhuksista huolehtimiseksi.

5. Kiinan kansanarmeijan uudistaminen

Kiina on investoinut 10–15 viime vuoden aikana satoja miljardeja euroja asevoimiensa kehittämiseen.

Keskuskomitean kokouksen odotetaan esittävän kaikkien aselajien kehittämistä edelleen. Puolueen tavoitteena on nostaa Kiina maailman kärkeen myös sotilasmahtina.

Lähteet: Reuters, AP, South China Morning Post