”Unkari näyttää keskisormea muille” – Suomen tuoreet mepit höykyttävät Putinin luona kyläillyttä Orbánia

Ylivoimainen enemmistö Suomen mepeistä sanoo, että Unkarin puheenjohtajakausi tulisi keskeyttää. Unkari saa kritiikkiä yli puoluerajojen.

Li Andersson, Sebastian Tynkkynen ja Pekka Toveri arvostelevat Unkarin toimintaa.
  • Justas Stasevskij
  • Hannele Muilu

Euroopan parlamentti on aloittanut työnsä tänään tiistaina.

Yle kysyi tuoreilta europarlamenttiedustajilta eli mepeiltä mielipidettä ajankohtaisiin asioihin. Yksi kysymyksistä oli, tulisiko Unkarin puheenjohtajakausi keskeyttää.

Unkari aloitti EU:n puolivuotisen puheenjohtajakauden heinäkuun alussa. Unkarin pääministeri Viktor Orbánia on käyttänyt asemaa hyväkseen, ja tapasi ensimmäisellä viikolla muun muassa Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Tämä on herättänyt muissa maissa ärtymystä.

Uudessa parlamentissa on jo tehty aloite äänioikeuden viemisestä Unkarilta määräajaksi ministerineuvostojen kokouksissa. Parlamentti päätti samasta asiasta jo viime kaudella.

Mepit olisivat valmiita kovempiinkin toimiin, mutta ne tyssäävät yleensä jäsenmaihin, joiden päätöksen puheenjohtajakauden keskeyttäminen vaatisi.

Näin suomalaismepit perustelevat näkemyksiään:

– Orbánin omavaltainen veto neuvotella suoraan Venäjän ja Kiinan kanssa on häpeilemättömästi keskisormen näyttämistä toisille jäsenmaille. Luotto rysäytettiin kerralla nollaan, kirjoittaa Sebastian Tynkkynen (ps.).

– Tämän on loputtava. Hänen eristäytynyt viestintänsä on vain savuverho hänen omille intresseilleen, Anna-Maja Henriksson (r.) kirjoittaa.

– Unkarin toiminta osoittaa täyttä piittaamattomuutta yhteisistä arvoista ja pelisäännöistä. Tässä vain hukataan puoli vuotta, koska Unkarin mahdollisuudet saada mitään aikaiseksi ovat heikot, Pekka Toveri (kok.) kirjoittaa.

Mepit haluavat rajoittaa Unkarin valtaa

Useat mepit olisivat myös valmiita erittäin koviin toimiin Unkarin kohdalla.

– Pitäisi pikaisesti tarttua esitykseen Unkarin äänioikeuden viemiseksi, Li Andersson (vas.) kirjoittaa.

– Unkarilta tulee evätä puheenjohtajuus, oikeus äänestää neuvostossa ja jäädyttää EU-tuet, Aura Salla (kok.) kirjoittaa.

Kansanedustaja Aura Salla.
Kokoomuksen Aura Salla aloittaa uutena meppinä. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Lisäksi Maria Ohisalon (vihr.), Eero Heinäluoman (sd.), Pekka Toverin (kok.) ja Elsi Kataisen (kesk.) mielestä joissain, kuten turvallisuuspoliittisissa päätöksissä, tulisi siirtyä määräenemmistöpäätöksiin. Näin vältyttäisiin siltä, ettei Unkari tai mikään muu valtio pystyisi jarruttamaan EU:n päätöksentekoa.

Suomen komissaariehdokas Henna Virkkunen (kok.) ei puolestaan näe tarpeelliseksi Unkarin puheenjohtajakauden keskeyttämistä. Virkkunen toivoo, että Unkari toimisi kaikkia jäsenmaita kunnioittavalla tavalla.

– Puheenjohtajakauden keskeyttäminen olisi äärimmäinen toimi, jollaista ei ole koskaan aiemmin nähty. Jäsenmaat ovat välittäneet näkemyksensä Unkarille, jotta se voisi jatkossa edustaa neuvoston kantaa reilulla tavalla, Virkkunen kirjoittaa.

Kolme ei kannata salaista vaalia

Uusi europarlamentti aloitti työnsä tänään äänestämällä Euroopan parlamentin puheenjohtajasta. Tehtävään valittiin maltalainen Roberta Metsola, joka hoiti tehtävää myös edellisen viisivuotiskauden.

Varsinaisesta ”EU:n johtajasta” eli EU-komission puheenjohtajasta taas äänestetään torstaina.

Saksalaiselle Ursula von der Leyenille on veikattu jatkokautta, mutta äänestyksestä odotetaan täpärää. Von der Leyenin pitäisi saada vähintään 361 ääntä, jotta jatkokausi varmistuisi.

Ursula von der Leyen ja Roberta Metsola.
Ursula von der Leyen ja Roberta Metsola ovat johtaneet EU:ta viimeiset viisi vuotta. Metsola varmisti jatkokautensa tiistaina, von der Leyen joutuu vielä jännittämään. Kuva kesäkuulta 2024. Kuva: EPA-EFE

Lisäjännitystä aiheuttaa äänestystapa, joka on salainen.

Brysselissä on käyty keskustelua siitä, kuinka demokraattista on salainen äänestäminen henkilöstä, joka käyttää suurta valtaa EU:ssa. EU-parlamentti vaatii yleensä läpinäkyvyyttä muilta, esimerkiksi komissiolta.

Mitä mieltä Suomen mepit ovat tästä?

Suurin osa mepeistä on siis sitä mieltä, että puheenjohtajasta tulisi jatkossakin äänestää salassa. Näin vältytään poliittiselta painostukselta, perustelevat useat mepit.

– Henkilövaalit on perusteltua järjestää aina salaisena. Näin vältetään etukäteinen painostaminen ja varmistetaan työrauha myös äänestyksen jälkeen, kirjoittaa Elsi Katainen (kesk.).

Li Anderssonin mielestä tilivelvollisuus äänestäjiä kohtaan ja päätöksenteon läpinäkyvyys ovat tärkeämpiä argumentteja, kuin pelko ulkopuolisesta painostuksesta.

– Äänestys komission puheenjohtajasta on keskeinen poliittinen päätös ja äänestäjillä tulee olla oikeus tietää, miten ja miksi mepit äänestävät siinä kysymyksessä, Andersson sanoo.

Samoilla linjoilla on Eero Heinäluoma.

– Komission puheenjohtajan valinta on EU-parlamentin suurimpia valtaoikeuksia. Sen, ketä parlamentin jäsenet kannattavat, tulisi olla täysin julkista tietoa, kuten Suomessa pääministerivaali on.

Näihin asioihin Suomen ääniharavat aikovat keskittyä

Kymmenen Suomen viidestätoista mepistä aloittavat parlamentissa uusina jäseninä.

Vaalien ylivoimaisesti eniten ääniä keräsi Li Andersson lähes 250 000 potillaan. Yli 95 000 äänen osuuksiin ylsivät myös Eero Heinäluoma, Mika Aaltola (kok.), sekä Henna Virkkunen.

Näihin asioihin ääniharavat aikovat keskittyä tulevalla eurovaalikaudellaan.

Andersson:

– Haluan keskittyä niin ympäristö- ja ilmastopoliittisiin kysymyksiin kuin Euroopan sosiaaliseen ulottuvuuteen, eli työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtajuuteen.

Parlamenttiedustajat kuutelevat jousikvarteton soittoa.
Tuoreet europarlamentaarikot aloittivat työnsä tänään tiistaina. Ennen politikointia kuunneltiin kamarimusiikkia. Kuva: Frederick Florin / Lehtikuva

Heinäluoma:

– Tärkeimpänä asiana tulee olemaan EU:n turvallisuuden vahvistaminen. On Suomen etu, että EU:sta tulee vahva toimija turvallisuus- ja puolustusasioissa.

Aaltola:

– Unionin ulkosuhteen, puolustus ja turvallisuus sekä pärjääminen kansainvälisen kaupan yhä geopoliittisemmassa pelissä.

Virkkunen:

– Euroopan Unionilla on kaksi keskeistä haastetta ratkottavana: turvallisuuden vahvistaminen ja kilpailukyvyn parantaminen. Nämä ovat myös Suomen kannalta oleellisen tärkeät teemat. Näiden eteen tulen tekemään töitä. Juuri nyt tärkeintä on varmistaa, että Ukraina saa kaiken tarvitsemansa tuen.

Belgian sää yllätti uuden mepin

Entä mikä on sitten mahdollisesti yllättänyt tuoreet mepit uudessa ympäristössään Brysselissä?

– Eniten on yllättänyt, kuinka byrokraattinen laitos Euroopan parlamentti on. En ole missään työpaikassa aikaisemmin täyttänyt niin paljon papereita, mitä Euroopan eduskunnassa, Sebastian Tynkkynen kirjoittaa.

Ihmiset kävelevät sateisella kadulla Belgian lippujen alla.
Brysselissä on ollut runsaasti sateisia päiviä. Kuva Brysselistä viime viikolta. Kuva: AOP

– Varmasti syyskuussa osaan vielä paremmin vastata tähän kysymykseen. Mutta pakko on todeta että Belgiassa sataa erittäin paljon, sanoo Anna-Maja Henriksson.

Li Andersson sanoo puolestaan, että suurimmat haasteet ovat liittyneet Europarlamentin rakennuksessa suunnistamiseen.